Anna-Mari Kahilainen ja Mikko Rautio pitivät hyvinvointipäivän antia osittain tuttuna, mutta myös monipuolisena.

 

Oulaisten ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan yksikössä vietettiin perjantaina erilainen koulupäivä. Päivä keskittyi opiskelijoiden hyvinvointiin ja oli avoin paitsi sote-yksikön opiskelijoille myös kahden muun Jedu Oulaisten yksikölle, eli rapulle ja litalle (ravinto- ja puhdistuspalvelu sekä liiketalous).


Lähihoitajaopiskelija Anna-Mari Kahilainen Vihannista piti päivän antia hyvänä, vaikka aamun hyvinvointiluento olikin kertausta aiemmin opitusta. ”Oli hyvä, että esitellään Oulaisten liikuntamahdollisuuksia nuorille, koska moni tulee tänne opiskelemaan muualta. Itseäni kiinnosti Riemulan vaellusratsastus enkä ollut kuullut siitä aiemmin.”


Lähihoitajaksi opiskeleva oulaistelainen Mikko Rautio oli kiinnostunut SPR:n toiminnasta. ”Varmaan liitynkin siihen lähiaikoina. Pääsee auttamaan.” Mikko aikoi suuntautua myös opinnoissaan ensihoitoon.


Jelppiverkkolaiset Minna Rautioaho ja Katja Lapinkangas olivat paikalla niitä 15 - 28-vuotiaita nuoria varten, jotka tarvitsevat tukea ja apua. ”Nuorilla on tänä päivänä paljon motivaation puutetta. He sanovat, että mikään ei oikein tunnu miltään. Elävät virran mukana ja tuulen heiluteltavana”, Rautioaho kuvaa.


Jelppiverkkolaiset auttavat kaikissa käytännön asioissa nuoria, niin laskuasioissa kuin Kelan tai työkkärin kanssa asioimisessakin. Etsivän nuorisotyön tekijät vierailevat paljon kouluilla ollakseen lähellä sitä maailmaa, jossa nuoret elävät. ”On tärkeää, että jokainen nuori tietää, että jostakin saa aina apua”, Lapinkangas korostaa.


Kuraattori Soili Häkkilä kertoi, että opiskelijoille suunnattu hyvinvointipäivä oli ensimmäinen laatuaan. Idea syntyi sote-yksikön kriisiryhmässä, jolle ei – toisaalta onneksi – ole ollut tarvetta. ”Oli hienoa näyttää, että Oulaisten kaltaisella pienellä paikkakunnalla on todella paljon mahdollisuuksia harrastaa”, Häkkilä sanoo. Kriisiryhmän ohella päivän järjestelyistä vastasi Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet