Esko Siili (vas.) saa vaihtelua elämäänsä vapaaehtoistyötä tekevän Veikko Kotilaisen vierailuista. Vapaaehtoisista vain on kova pula. Moni muukin yksinäinen on vailla kaveria ja juttuseuraa.

 

”Melko yksinäistä on”, kuvailee eloaan pienessä Peltokartanon yksiössä asuva Esko Siili. 77-vuotias kävelee vaivalloisesti sisällä rollaattorin avulla ja pääsee liikkumaan itsenäisesti ulkona vain sähkömopolla. Piristystä yksinäisen elämään tuovat päivittäiset kodinhoitajien käynnit sekä vapaaehtoistyötä tekevä Kotilaisen Veikko. Veikko vierailee Eskon luona kerran kuukaudessa ja soittaa rimpauttaa aina etukäteen, milloin sopisi tulla. Usein päivä on keskiviikko, koska silloin Esko haluaa Oulaisten torille. Hänelle on tärkeää käydä ostamassa torikauppiaalta tuoreet nisut.


Eskon yksiön nurkassa, sähköavusteisen sängyn päädyssä on ajanvietettä yksinäiselle iäkkäälle. ”Se on ainut hupi tuo iso telekku”, Esko kertoo. Tv-ruutu onkin hyvin isokokoinen. Sen lähellä on muutama hyllymetrillinen vanhoja VHS-nauhoja. Nauhoilla on elokuvia, mutta myös Eskon itsensä kuvaamia filminpätkiä, joihin on tallentunut nuoruudenmuistoja matkoilta Pariisiin ja Kiinaan. Esko on kuvannut autonasentajana Esson ja myöhemmin Nesteen rallia ja tietysti myös turistinähtävyyksiä.
Eskon vaimo on kuollut parikymmentä vuotta sitten ja kaksi tytärtä asuu muualla, samoin kaikki hänen neljä siskoaan. Sukulaiset käyvät harvoin.


Veikko on kokenut, että vierailut Eskon luona ovat tärkeitä. Miehet tulevat hyvin juttuun keskenään, vaikka eivät olleet tuttuja entuudestaan. ”Kyllä saisi olla enemmän meitä vapaaehtoistyöntekijöitä”, Veikko painottaa toivoen, että muutkin innostuisivat vierailemaan säännöllisesti jonkun seuraa kaipaavan luona.

 

Lisää tarvitaan


Kotilainen lähti mukaan toimintaan toukokuussa Eläkeliiton aktiivien innostamana ja tietysti myös omasta tahdostaan. Eläkeliitossa vapaaehtoistyön yhdyshenkilöt ovat Elli Kallio ja Eila Rantaeskola. Vapaaehtoisia miehiä on toiminnassa kolme ja naisia yhdeksän. Varsinkin miehistä on pulaa.


Vapaaehtoisille järjestettiin kurssitus, jossa kerrottiin toiminnan periaatteista, salassapitoasioista ja käytännöistä. Vapaaehtoiset eivät esimerkiksi tee kotitöitä. ”Tämä on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat juttuseuraa ja muutenkin kaveruutta”, Veikko Kotilainen kertoo.


Esko Siilillä olisi oma kotinsa Halmeperällä, mutta siellä hän ei kykene huonon liikkumisensa vuoksi asumaan. Peltokartanon vuokrayksiön ovi aukeaa sähköisesti nappia painamalla. Kaulassaan Eskolla on hälytin, jota hän ei kuitenkaan ole koskaan käyttänyt. ”Halmeperälläkin se olisi ollut tarpeen monta kertaa, mutta minä vain makasin lattialla niin kauan, että joku tuli auttamaan. Ei anna luonto periksi”, Esko tunnustaa.


Rivitalossa lähimmät naapurit ovat aivan vieressä ja tarjoavat apua pyydettäessä. ”Jamppa on tulossa asentamaan yhden hyllyn”, Esko kertoo.
Esko tottui tulemaan jo nuorena omillaan toimeen. Hän pääsi töihin ammattikoulun jälkeen silloiselle Oulaisten Autotarvikkeelle ja jatkoi autonkorjaajana viisikymmentä vuotta eri korjaamoilla. ”Kyllähän ne ukot tuolla torilla huutaa nimeltä, kenen autoja olen laittanut, mutta en minä muista kettään”, Siili vähän harmittelee.


Siilin vanhemmat, Aino-Eeva ja Matti, tulivat Karjalan evakkoina ensin Ruukkiin ja sitten Vihannin Lampinsaareen. Isä-Matti oli tunnettu vaatturi, jolla Helsingin herratkin teettivät pukujaan. Äiti, omaa sukuaan Harttunen, oli hyvä leipomaan ja töissä leipomossa. Esko sai vierailla kerran Karjalassa vanhempiensa kotipaikalla. Sieltä muistuu mieleen jännittävä pieni tarina sota-aikana kätketystä aseesta.


Veikko on kuullut ja kuunnellut Esko tarinoita usein ennenkin. Joskus kaverukset kahvittelevat pienessä yksiössä, joskus vain istuskelevat juttelemassa. ”Se on mukava, että käy”, sanoo Esko Veikon vierailusta. ”Se on sellainen huvi ja aina vähän vaihtelua.”

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet