SA-kuvan kuvatekstissä lukee: ryssiltä saatua puna-armeijan lippua tarkastellaan E/JR 50 kahvipöydän ääressä. Kuva on otettu samana päivänä, kun Heino kaatui. Kuvassa takana oikealla, lotan vieressä oleva sotamies muistuttaa kovasti Heinoa. Osaston tunnuskin on alkuperäisen kuvatekstin mukaan täsmälleen sama, mutta en silti uskalla väittää, että Heino olisi ikuistettu tähän kuvaan viimeistä kertaa ennen kaatumistaan.

 

Tämän tarinan päähenkilö on mummoni nuorin veli. Jos ihan tarkkoja ollaan, hän ei ollut sisarussarjansa nuorin, sillä 13-lapsisen perheen kuopus kuoli kaksivuotiaana. Syytä hänen kuolemaansa en tiedä. Mutta tämän tositarinan päähenkilön, Heino Aleksanteri Karin kuolinsyyn tiedän. Hän kaatui rintamalla 1941.


Olen tiennyt Heinosta jo aiemmin. Osaan osoittaa juuri sen valkoisen ristin, jonka alla hän Oulaisten sankarihautausmaalla lepää yhdessä 206 talvi- ja jatkosodassa kaatuneen oulaistelaisen sotilaan kanssa. Mummoni ei veljestään juuri puhunut. Jälkipolville jäi vähän tietoa.


Minun on aika kuitenkin yrittää tutustua Heinoon tarkemmin. Mikäpä olisi parempi ajankohta kuin nyt Suomen täyttäessä sata vuotta. Haasteen minulle jätti Heinon veljenpoika, Pentti Kari. Heinon lyhyen elämän aukikurominen on kuitenkin hyvin vaikea tehtävä.


Heino Aleksanteri Kari syntyi 11. syyskuuta 1924. Hänen isänsä oli Antti Kari, joka muutti vuonna 1896, 18-vuotiaana Amerikkaan ja vihittiin siellä Muhoksella syntyneen Aina Pakosen kanssa. Pariskunta muutti Amerikasta Muhokselle ja edelleen Oulaisiin, jossa Antti viljeli isänsä tilaa Matkanivassa.


Talvisodan syttyessä - juuri tänä päivänä - 30. marraskuuta 1939 Heino oli 15-vuotias. Hänen kaksi vuotta vanhempi Johannes-veljensä oli talvisodassa ja linnoitustöissä Karjalan kannaksella.


Heinolla oli läheinen sukulainen, yhdeksän kuukautta häntä nuorempi Vilho Abraham Jokela. Vilho oli Heinon toiseksi vanhimman sisaren esikoispoika. Hän syntyi Oulussa 16. kesäkuuta 1925. Oulussa hänen kahdeksanhenkinen perheensä myös asui pojan kaatuessa rintamalla.

 

Tämä on tositarina kahdesta 16-vuotiaasta, jatkosodassa kaatuneesta. Pojat olivat sukulaisia keskenään. Heino Kari (oik.) oli syntynyt Oulaisissa ja Vilho Jokela Oulussa. Alkuperäisen valokuvan Heinosta ja Vilhosta omistaa Reino Jokela, Vilhon veli.


Yhdessä rintamalle

Heino ja Vilho ovat yhdessä tärkeitä. Heitä esittävä valokuva on tiettävästi otettu Oulussa. Varmuutta tästä ei kuitenkaan ole. Valokuva on saatettu kuvata missä tahansa suurikokoista taustakangasta vasten. Siitä selviää kuitenkin, että Heino oli talollisen poika saappaineen ja Vilho hiukan varakkaammasta perheestä. Vilhon isä oli työmies Oulun kaupungilla, ja pojalle merkittiin sankarivainajien matrikkeliin ammatiksi värjäri ja sotamies.


Vaikuttiko talvisotaan joutuneiden sukulaisten esimerkki siihen, että pojat päättivät jatkosodan syttyessä 25. kesäkuuta 1941 hakeutua yhdessä rintamalle? Heino oli tuolloin vain 16-vuotias, Vilho vieläkin nuorempi, 15. Yhdeksän päivää sodan syttymisestä Vilho ehti täyttää 16 vuotta.


Yleinen ilmapiiri vaikutti varmasti. Sota-aika kysyi urheita ja rohkeita nuoria miehiä, jotka olivat valmiita ajamaan venäläiset, ”ryssän” takaisin rajan taakse. 40-luvun ihannenuori oli urheilullinen, reipas ja isänmaallinen. Harvat silti täyttivät aikakauden kaikki korkeat ihanteet. Mutta sisukkaita pojat varmasti olivat.


Aivan näin nuoria miehiä sota ei kuitenkaan olisi vaatinut. Poikien oli tiettävästi valehdeltava ikänsä ja väärennettävä isänsä allekirjoitus rintamalle värväytyäkseen.
Jo talvisodassa osa taistelleista oli alle 18-vuotiaita, nuorimmat vain 14:n ikäisiä. Nykyisin heitä pidetään lapsisotilaina. On muistettava, että aika ja ajan henki olivat kuitenkin tyystin toisenlaiset. Pojat pitivät itseään ikäistään vanhempina. Heillä oli kiire päästä puolustamaan Suomea miesten rinnalle. Heino ei ollut ainoa alaikäinen sotamies. Yksistään Oulaisista lähti sotimaan 14 muutakin poikaa.

 

Heino Karin hauta Oulaisten sankarihautausmaalla yhdessä 206 kaatuneen oulaistelaisen kanssa.

 

Eri joukkoihin


Heino ja Vilho eivät taistelleet samoissa joukoissa. Heino taisteli JR 50:n mukana, Vilho oli henkilöstön täydennysjoukoissa E/HTK 11:ssa. Heinon sotapolku tunnetaan tarkkaan. JR 50 kuormattiin juniin 20.6. alkaen Suolahdessa ja kuljetettiin keskitysalueelle reittiä Suolahti - Jyväskylä - Pieksämäki – Viinijärvi. Junakuljetukset tapahtuivat viiden vuorokauden aikana.


Ensimmäinen hyökkäys oli heinäkuun alussa Kenraalinkylässä. 11. heinäkuuta JR 50 ylitti Moskovan rauhan rajan ja sai hyökkäyskäskyn etelään. Pian käytiin Kaatiovaaran äkkijyrkässä maastossa raskaita taisteluita. Viisi päivää myöhemmin osasto ryhmitettiin puolustukseen Jänisjoen yläjuoksulle Jänisjärven - Harlun lohkolle.


Heinäkuun lopussa joukot siirtyivät Hyrsylän mutkan eteläkärjen länsipuolelle Baragi-lammen maastoon. JR 50 aloitti 19.8. aamulla hyökkäyksen Hyrsylän kylän eteläpuolisesta maastosta. Joukkojen liikkeet pystyttiin salaamaan onnistuneesti, ja Ignoilan kylä vallattiin vihollisen vetäytyessä pohjoiseen. Vihollisen joukkoja takaa-ajaen suomalaiset saavuttivat Hautavaaran kylän etelälaidan. Siihen hyökkäys pysähtyi. Kansakoulun mäellä puolustautunutta vihollista ei saatu karkotettua. Illan aikana ei saatu haltuun myöskään Suojoen tärkeitä rautatiesiltoja. Aamulla 20.8. Hautavaara vallattiin tulivalmistelun jälkeen.


JR 50 siirrettiin 22.8. pitkälle kaakkoon Veskelykseen. Marssi tapahtui autokuljetuksina ja polkupyörillä. Nyt lähestyttiin Heinon kohtalonpaikkoja. JR 50 käynnisti hyökkäyksen Sotjärven - Säämäjärven kannaksella 25.8. voimakkaan tykistövalmistelun tukemana. Aluksi menestys perustui yllätyksen suomaan etuun. Rykmentti sai ensimmäisen hyökkäyspäivän aikana vallattua tärkeät kannakset ja mursi vihollisen puolustuksen.


Häikäilemättömän takaa-ajon vuoksi vihollinen pystyi puolustautumaan vasta Jessoilassa. Taistelujen ensimmäinen päivä oli menestyksekkäin. Kuutena seuraavana päivänä eteneminen oli hidasta vihollisen puolustautuessa sitkeästi vahvoissa asemissa edullisessa maastossa. Viikon kestäneissä taisteluissa JR 50 onnistui kuitenkin lyömään viholliset hyökkäyskaistallaan.

 

Heino haudattiin aluksi Käsnäselän sankarihautaan, josta hänet tuotiin talvella Oulaisiin. SA-arkiston kuvassa Käsnäselkään haudattujen suomalaissotilaiden ruumiit on kaivettu ylös ja vainajia ollaan lähettämässä omaisille helmikuussa 1942. Heino kaatui puoli vuotta aikaisemmin.

 

Kuolo viikon välein


Viisi päivää ennen taisteluvoittoa Heino kaatui. Hänen kuolinpaikakseen merkittiin Jessoila, 26. elokuuta 1941. Heino ei ehtinyt täyttää 17 vuotta. Minulla ei ole tarkempaa tietoa hänen kaatumisestaan. Poika haudattiin aluksi Käsnäselän sankarihautaan, josta siirrettiin myöhemmin Oulaisiin. Siskonpoika Vilho oli kaatunut tasan viikko aikaisemmin noin 500 kilometriä pohjoisempana, Kiestingin suunnalla. Mietin, ehtikö Heino kuulla Vilhon kaatumisesta. Ehkä ei. Vilho oli kaatuessaan Heinoakin nuorempi: 16 vuotta ja kaksi kuukautta.

 

Jutun lähteinä on käytetty seuraavia: Haastattelut: Esa Hellman, Pentti Kari; Internet-sivustot: SA-kuva-arkisto; Sotapolku.fi; Kansallisarkisto: Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet; Vesikansa Jyrki, artikkeli Iltalehdessä Osmo Vesikansan aineistosta talvisodan nuorista sankarivainajista; Kirjalliset lähteet: Heiskanen Pentti: Sukututkimus Tyrnävällä 1709 syntyneen Heikki Heikinpoika Pakosen jälkipolvista; Turunen Harri, toim.: Isäin tietä astumassa. Oulaisten veteraanimatrikkeli 1918, 1939-1945.

Asta Uusivirta

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet