Oulaistelainen Antti Kämäräinen tarttui heti rohkeasti uuteen yritystoimintaan ja perusti kotipihassa sijaitsevaan varastoon sirkkaamon. Ensimmäiset 800 kotisirkkaa lisääntyvät nopeasti niin, että pian sirkkoja on jo 80 000. Kämäräinen siirtää sirkkaamonsa vuokraamiinsa, suurempiin tiloihin.

 

Hyönteistalous on Suomessa vasta hyvin pienimuotoista, ja oulaistelainen Antti Kämäräinen haluaa kulkea kehityksen kärjessä. Pari kuukautta sitten hän äkkäsi aamukahvipöydässä kotisirkoista kertovan lehtijutun. Yrittäjän aivot yhdistivät nopeasti kotitalon pihapiirissä olevan varastorakennuksen ja sirkkakasvattamon. ”Olen innostunut tästä niin kuin aina, kun tulee jotakin uutta”, Kämäräinen kertoo.


Nyt varastorakennuksen viiden neliön sirkkaamossa on yhteensä 800 kotisirkkaa, jotka tuottavat arviolta 80 000 uutta sirkkaa: ensin munina, sitten pinheadeina ja noin kuuden viikon ikäisinä sukukypsinä, syötävinä ja 2,5 sentin mittaisina kotisirkkoina.


Kämäräinen on jo vuokrannut sirkkaamolle uudet, sadan neliön tilat Tervatieltä. Tiloista otetaan aluksi vain osa sirkkaamon käyttöön, jolloin puhutaan kuitenkin jo kymmenistä miljoonista sirkoista.


Kotisirkan olot ovat kuin tropiikissa: 28-30 astetta lämmintä, ilmakosteus 60-70 prosenttia, 12 tuntia valoa ja 12 tuntia pimeyttä. Pimeydessä sirkkojen siritys vain kiihtyy. ”Ruuaksi ne saavat kananrehua ja soseutettua kurkkua, josta ne ottavat tarvitsemansa veden”, Kämäräinen kertoo.


Sirkat kasvatetaan desinfioiduissa, kannellisissa muovilaatikoissa, joissa on kennoja useammassa kerroksessa. Noin kuuden viikon ikäisinä ne harvestoidaan, siis erotellaan osa sirkoista munintaan, osa pakastettaviksi. Pakastettaessa sirkka vaipuu ensin horrokseen ja sitten kuolee. Sen jälkeen ne paistetaan, jauhetaan tai kuivatetaan ja käytetään ravinnoksi.

 

Automaatio mietinnässä


Kämäräinen kertoo, että sirkkaamolle tarvitaan alkutuottajan lupa terveystarkastajalta ja rehutuottajan lupa Eviralta. Hän miettii jo nyt, miten käsityövaltainen sirkkaamo saataisiin ainakin osittain automatisoitua. Automaatiota kaivattaisiin ruokintaan, kennojen puhdistukseen ja kosteuttamiseen.


Kämäräinen on solminut sopimuksen Finsectin kanssa sirkkojen ja tarvittavien varusteiden toimittamisesta. Hän haluaisi myydä sirkkoja kuitenkin myös suoraan elintarvikkeeksi ravintoloille, pizzerioille tai leipomoille.


Suomessa ensimmäiset hyönteisalan palveluyritykset perustettiin pari vuotta sitten. Myös Finsectin tarkoituksena on auttaa suomalaisia maatilayrityksiä kehittämään itselleen uuden elinkeinon syötävien hyönteislajien kasvatuksesta.


Toistaiseksi sirkkaamo on Kämäräiselle sivutoimi. Hänellä on siivousalan yritys, ServiceOne, joka työllistää noin 35 työntekijää ja toimii Oulun lisäksi Oulaisissa ja Ylivieskassa.

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet