Markkinaehtoinen palvelutuotanto on nähty jo pitkään porvaripiireissä edullisempana ja tehokkaampana vaihtoehtona tuottaa palveluja. Vankkoja perusteluja tai esityksiä niistä hyödyistä, joita kilpailutus tai toiminnan ulkoistaminen tuottaa, ei edelleenkään ole mielestäni olemassa.
Varsinkin, kun huomioon otetaan laadullisetkin kriteerit ja vertailukelpoiset laskelmat tuotettujen palvelujen hinnoista. Voittoa tavoitteleva palvelutuotanto taas ei mielestäni ole paras tae siitä, että ne takaisivat kansalaisille parhaita, saati siten edullisempia palveluita pitkällä tähtäimellä.

Näin kirjoitin jo viime vaalien alla, kun yksityistämisbuumi valtasi hoiva- ja terveyspalveluita. Nyt vaalien alla hallituspuolueetkin kokoomusta lukuun ottamatta ovat heränneet hoiva-alan ikävien uutisten myötä ja hakevat yhteisesti parannuskeinoja asiaan.
Petteri Orpon (valtiovarainministeri, kokoomus) mielestä sanktioiden koventaminen laiminlyöntitapauksissa olisi ratkaisu asiaan. Mielestäni tämä ei tuo yhtään resursseja lisää hoitotyöhön ja varsinkin jos valvonnassakin on merkittävä resurssipula.

Huomion arvoinen asia on myös kuntien miettiessä palvelujen ulkoistamisia ottaa laskelmiin mukaan laatukriteerit ja hoidon taso. Pelkkä hinta on huono ajuri asioissa, jos palvelut eivät ole tasoltaan samanlaisia ja missä laatukriteerit ovat tärkein osa kokonaisuutta. Kun säästöä haetaan, se näkyy valitettavan usein työntekijämäärässä.
Esimerkiksi ”haamutyöntekijät, lääkepoikkeamat ja tes-rikkomukset ovat arkea Esperin vanhusten hoitolaitoksissa. Tehy on selvittänyt jäsenkyselyllä, millaiset työolot Esperi-konsernissa on”, Tehy-lehti kertoi alkuvuodesta 2018.

Valviran perustelut Esperi Caren Kristiinankaupungin yksikön sulkemiseksi oli karua luettavaa. Valvonnan ongelmista on tullut tietoa jo aikaisemminkin, mutta niihin ei olla reagoitu riittävällä vakavuudella. Nyt esille on tullut jäävuoren huippu laiminlyönneistä hoitotyössä ja suurin osa niistä johtuu valtavasta resurssipulasta.
Nyt ainakin on selvää, että pelkkä omavalvonta ei toimi ja hoitajamitoitukset on saatava riittävälle tasolle. Nyt on vihdoinkin aika varmistaa, että käsipareja on riittävästi ja ne ovat ammattitaitoisia. Nämä asiat tulee kirjata lakiin, jotta tällaiset ikävät tapaukset saataisiin kuriin ja hoidon laatu asianmukaiselle tasolle.

Jari Männikkö, Oulainen

Pääluottamusmies

Kansanedustajaehdokas SD 2019

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot