Viime kesänä 30-vuotista taivaltaan näyttävästi juhlistanut Haapavesi Folk Music Festival lähtee uudelle vuosikymmenelleen laajasti eri musiikkikulttuureja esittelevällä ohjelmistolla.
Soittimista esille nousee erityisesti haitari. Kansanmusiikin ohella festivaalilla kuullaan tuttuun tapaan kotimaisia populaarimusiikin tähtiartisteja ja mukana on myös pitkään festivaalille toivottu folkmetallin kärkinimi.
”Haitarin päätyminen festivaalin teemaksi kävi puolittain vahingossa, kun soitin alkoi vilahdella siellä täällä ohjelmistossa. Mutta minkä sille mahtaa, jos se sujahtaa luontevasti niin folkmetalliin ja rokkiin kuin kansanmusiikkiinkin ja jopa joogatunnin taustalle”, kertoo toista vuotta festivaalin taiteellisena johtajana toimiva Teija Niku – haitaritaiteilija itsekin.


Festivaalin haitariteeman huippuja edustavat muun muassa musiikin valtionpalkinnon vuonna 2018 saanut Maria Kalaniemi, vastikään uuden levyn julkaissut Antti Paalanen ja rajantakaisesta Karjalasta inspiroitunutta etno-teknoa esittävä Suistamon Sähkö.
Muita kotimaisia kansanmusiikin kärkinimiä ovat esimerkiksi Kardemimmit ja maailman pohjoisin flamencolaulaja Anna Murtola. Idän eksotiikkaa festivaalille tuovat irakilais-ruotsalainen Tarabband, Bosnia-Hertzegovinan Billie Holidayksikin tituleerattu ja ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Amira Medunjanin sekä intialaisviulisti Jyotsna Srikanth.


Ensimmäisen Suomen visiittinsä tekee myös Yhdysvalloissa huippusuositun, vuoden 2015 folk-albumin Grammyn voittaneen Old Crow Medicine Show:n multi-instrumentalisti Chance McCoy, joka esiintyy festivaalilla soolona. Viron itsenäisyyden juhlavuotta jatketaan vielä hetki Haapavedellä, kun festivaalille saapuu karismaattinen laulaja-lauluntekijä Mari Kalkun ja jouhikkoperinnettä rohkeasti uudistava Puuluup. Pohjoismaista kansanmusiikkia edustavat norjalaisviulisti Jo Einar Jansen sekä ruotsalaisvirolainen Fränder.
Populaarimman musiikin ystäviä hemmotellaan tänä vuonna todellisilla 1980-1990-lukujen legendoilla, kun lavalle nousevat torstaina Kolmas Nainen ja lauantaina Miljoonasade kansanmusiikkihenkisellä setillään.


Perjantaina Jesse Kaikuranta & Tallari tulkitsevat kansanlauluklassikoita, Sami Saari heittäytyy gypsy jazzin tunnelmiin Django Collective Helsingin solistina ja pääasiassa ulkomailla kiertävä folkmetallin huippunimi Korpiklaani saapuu vihdoin myös Haapavedelle.
Lauantain alkuillassa Haapaveden kirkossa kuullaan tunnelmallinen Johanna & Mikko Iivanaisen, Maria Kalaniemen ja Timo Alakotilan konsertti ja päälavalla esiintyy myös kesän jälkeen keikkatauolle jäävä, musiikin genrerajojen välillä luontevasti puikkelehtiva laulaja-lauluntekijä Yona yhtyeineen. Festivaalin odotetuimpiin tapahtumiin kuuluvaa Lastenpäivää vietetään jälleen lauantai-iltapäivänä. Päivän pääesiintyjänä on suosittu Mimmit-duo ja teemana eläimet.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot