Rikkeiden määrä yllätti. Poliisin mukaan kuljettajien on syytä mennä peilin eteen.

Oulun poliisilaitos valvoi tehostetusti liikennettä Oulaisissa viime viikon perjantaina ja lauantaina. Sekä liikenneyksikön että valvonta- ja hälytysyksikön voimin järjestetty tapahtuma oli päätetty pitää, koska Oulaisten keskustassa tapahtuvasta häiritsevästä ajosta on saatu paljon ilmoituksia ja havaintoja.


Koronavirusepidemian hiljentämästä liikenteestä huolimatta valvonnan aikana annettiin 14 sakkoa ja kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Neljä henkilöä määrättiin ajokieltoon ja yksi ajoneuvon kuljettaja otettiin kiinni ajamisesta ilman ajo-oikeutta. Huomautuksia jaettiin viisi kappaletta.


Tällä kertaa häiriötä aiheuttavia traktoreita ei tavattu kovin montaa, vaikka niistä on tullut myös ilmoituksia poliisille pitkin talvea.
Poliisi kehottaa traktoriralliin osallistuvia ja kyseisten traktoreiden omistavia vastuullisempaan käyttäytymiseen, sillä isoista koneista aiheutuu aina isompi meluhaitta.

Traktorit on tarkoitettu työntekoon eikä keskustan hupiajeluun ja tämä olisi kaikkien syytä ymmärtää. Poliisin mukaan valvonnan suoritteita voidaan pitää liikenteen vähäisyyteen suhteutettuna lukumääräisesti merkittävinä, mikä kertoo siitä, että tarvetta valvonnalle ja kuljettajien itsetutkiskelulle on jatkossakin.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot