Koronavirusepidemia on aiheuttanut asiakaskadon monissa ravintoloissa, kuten Oulaisten yritystalossa toimivassa Ruokala Helmessä.

 

Koronavirusepidemian vuoksi ovensa sulkeneet Cafe de Maare ja Ruokala Helmi yhdistivät voimansa ja keksivät uuden take away-ruokakonseptin.

Koronavirusepidemia uhkaa monen kahvila- ja ravintola-alan yrityksen toimintaa. Oulaskankaan sairaalassa toimiva Cafe de Maare joutui keskeyttämään toimintansa viime viikolla asiakasmäärien romahtamisen vuoksi. Myös Ruokala Helmi laittoi ovet kiinni.
”Sama tilanne on kaikilla ravintola- ja kahvila-alan yrittäjillä. Meillä Cafe de Maaressa myynti ei riittänyt kattamaan palkkakuluja”, kertoo kahvilan omistajiin kuuluva Tomi Rantanen.
Oulun yliopistollinen sairaala ilmoitti viikonloppuna, että Oulaskankaan henkilöstöruokala laitetaan kiinni samoin kuin kaikki muutkin Oysin ravintolat. Jatkossa potilaat ruokitaan normaalisti, mutta henkilökunnalle on tarjolla vain take-away annoksia.

Cafe de Maare ei jää tässä tilanteessa tuleen makaamaan, vaan avaa ensi maanantaista eteenpäin kahvilan uudelleen normaalien aukioloaikojen puitteissa take-away periaatteella. Ruokala Helmi toimittaa Cafe de Maareen myyntiin valmiita lounasannoksia. Tomi Rantasen mukaan myytävissä ruokapusseissa on paketoituna lämmitettävä ruoka-annos, salaattia ja leipää. Kaikki ruoka tulee tuoreena suoraan ravintola Helmen keittiöstä.
”Kyllä tässä on kyseessä myös selviytymystaistelu. Ravintoloiden asiakasmäärät ovat romahtaneet. Pienyrittäjinä meidän täytyy keksiä edes pieniä tapoja, joilla voimme edelleen myydä jotakin. Sairaalan työntekijät tarvitsevat ruokaa, joten ideoimme yhdessä Ruokala Helmen kanssa uudenlaisen konseptin, jolla Oulaskankaan henkilökunta ja poliklinikoille käymään tulevat potilaat voivat saada terveellistä ja maittavaa lounasruokaa”.
Tomi Rantanen kertoo, että kahvilan edestä on poistettu kaikki penkit ja toivomuksena on, että asiakkaat eivät jäisi ainakaan suurissa ryhmissä kahvilan ympäristöön syömään, vaan veisivät ostamansa lounasannokset tai yksittäispakatut kahvilaherkut omaan taukotilaansa.

Sairaalan lounasravintolassa on käynyt normaalisti noin 150 asiakasta päivässä. Tomi Rantalan toiveissa on, että näistä monet ostaisivat jatkossa Ruokala Helmen valmistaman lounasannoksen.
”Tämän voi ottaa paikallisen yrittäjyyden tukemisena. Toivottavasti tämä mahdollistaa muutaman työpaikan säilymisen, tai sen, ettei koko henkilökuntaa Helmessä tai Cafe de Maaressa tarvitse lomauttaa”.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot