Oulaisten kaupungin valtuustonkokouksessa, kaupungin uusi kehitysjohtaja Jarmo Soinsaari esittäytyi valtuutetuille.

Ari Vilminko

OULAINEN

Oulaisten kaupunginvaltuuston viime viikon kokouksessa ei myrtyneitä ilmeitä näkynyt. Hymy oli valtuutetun kasvoilla kun valtuustossa käsiteltiin vuoden 2013 talousarvion toteutumaa heinäkuun loppuun mennessä. Tuloslaskelma osoittaa tilikauden ylijäämää 710 000 euroa. Se on noin 700 000 euroa parempi kuin talousarvio. Vastaavaan aikaan vuosi sitten tilikausi oli alijäämäinen 316 000 euroa.

Kaupungin hyvän tuloksen kannalta on merkittävää, että esimerkiksi erikoissairaanhoidon menot ovat edelliseen vuoteen verrattuna lähes 300 000 euroa pienemmät.

”Tällä hetkellä näyttää toteuma kohtuullisen hyvältä eikä hälytyssignaaleja loppuvuoden osalta ole näkyvissä. Hurraa- huutoihin ei ole kuitenkaan tarvetta, eikä ole aihetta juhlimiseen. Tilinpäätös ensi vuonna vasta kertoo koko totuuden. Se on meille se oikea ja virallinen paperi”, kaupunginjohtaja Esa Sippola muistutti.

”Kuntatalouden kuntoon saattaminen vie aikaa vuosia, mutta se voidaan tuhota kolmessa kuukaudessa”, Sippola totesi.

Kaupunginjohtaja toi esiin, että Oulaisten naapurikunnista seitsemän kuntaa on kriisityviä kuntia.

”Me emme ole sillä listalla”, Esa Sippola sanoi painokkaasti.

Kaupunginkamreeri Hannu Kaartisen suupielissä oli myös havaittavissa pientä hymynkaretta.

”Tilanne on nyt hyvä. Erikoissairaanhoidon puolella on mennyt paremmin ja terveydenhuollon puolella on tehty oikeita päätöksiä. Tasaisella vauhdilla Oulaisten kaupunki on tekemässä plusmerkkisen tuloksen. Arvioisin, että ylijäämää tulee tämän vuoden osalta noin 700 000- 1 000 000 euroa. Verotulojen kehittymä on ollut hyvä, sillä se on viisi prosenttia edellä vuoden takaista”, Kaartinen toi esiin.’

”Naapurikunnista Haapavesi ja Ylivieska ovat tekemässä miinusmerkkistä tulosta, joten eiköhän meidän ole hyvä olla mukana yhdistymisneuvotteluissa heidän kanssa. Kuntaliitosselvittelyt on pakko tehdä, sillä ne nojautuvat lakiin”, kaupunginkamreeri muistutti.

Yllätyksiä voi olla tulossa

Perusturvajohtaja Rainer Kolppanen ei hyvästä taloustilanteesta huolimatta käsiä läpsytellyt yhteen, vaan muistutti, että erikoissairaanhoidosta saattaa tulla vielä loppuvuoden aikana yllätyksiä.

”Sosiaalipalvelussakin on edessä huolestuttavia asioita”, Kolppanen kertoi valtuutetuille.

Valtuustosalin hymypojat- ja tytöt myös, olivat yli puolen vuoden tuloksesta hyvillään.

Keskustan Jaakko Kittilä kiitteli, että kaupungin budjetti rakennettiin realistiseksi.

”On hyvä asia, että olemme plussan puolella. Meidän pitää nyt pitää huolta, ettei vaaranneta Oulaisten itsenäisyyttä”, Kittilä totesi.

”Pidetään jalat vielä maassa, sillä tätä vuotta on vielä jäljellä”, kokoomuksen Raimo Räisänen muistutti veljiä ja siskoja.

”Alijäämät on katettu. Tästä on hyvä jatkaa”, Jorma Perälä (kesk.) sanoi.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot