SaiPa haki hanakasti tasoitusta ottelun päätöserässä. Kuva: Juho Nivala.

 

 

Ari Vilminko

OULU

Urheilu Pajala, Rakennusliike Sorvoja, Oulaisten Osuuspankki, Tapsan Kuntopiste sekä SeutuMajakka järjestivät lauantaina yhteistyössä pelimatkan jääkiekkoliigan otteluun Kärpät- SaiPa.

Bussilastillinen jääkiekon ystäviä ilmoittautui pelimatkalle mukaan Oulaisista, Ylivieskasta, Merijärveltä ja jopa Helsingistä saakka. Oulaisten Liikenteen bussilla, Markku Joensuun kuskaamana matkaan lähdettiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä, koska meille oli varattuna ruokailu ennen peliä Oulun jäähalliin. Routa ravintola oli tunniksi varattuna pelkästään Oulaisten Kärpille, eikä ravintolaan päästetty tunnin aikana ketään muita. Erinomaista ruokaa nauttiessa, jälkiruuan kanssa meni aikaa sovitun tunnin ajan.

Ruokailun aikana porukkaa kävi tervehtimässä Oulun Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno.

”Tosi mahtavaa, että pääsitte tulemaan. Te olette minulle hyvin tärkeitä ihmisiä, koska itse olen Haapavedeltä kotoisin. Voidaan kai sanoa, että olemme saman kylän ihmisiä. Hienoa, että olette seutumajakkalaisina täällä meidän vieraana”, Junno sanoi.

”Me Kärpät olemme tehneet SeutuMajakan kanssa hienoa yhteistyötä nyt syksyn aikana kun yhteistyössä julkaisimme Kärppä Uutiset. Lehti on nyt pelin aikana jaossa hallissa 5 000 kappaleen painoksena. Meille oli myös tärkeää, että SeutuMajakan kautta saimme tiedotettua Kärpistä sekä Kärppien toiminnasta sinne teidän alueelle sekä Ylivieskaan ja Raaheen. Meidän liigajoukkueen pelaajista muun muassa Joonas Donskoi on Raahesta ja Atte Ohtamaa Nivalasta”, toimitusjohtaja Juha Junno kertoi.

Kärpät- SaiPa ottelusta Junno totesi, että peliin lähdettäessä on SaiPalla pienoinen etu puolellaan, kun joukkueella ei ollut perjantai- iltana peliä lainkaan.

”Kärpät pelasi Jyväskylässä kovan ja vauhdikkaan matsin. Oulussa joukkue oli takaisin vasta puolenyön jälkeen ja nämä seikat voivat tässä vaiheessa sarjaa näkyä joukkueen pelissä. Kärpät on hyvin luisteluvoimainen joukkue ja toivottavasti se näkyy myös SaiPa- ottelussa”, Juha Junno toivoi.

Toimitusjohtajan toivomus ei kuitenkaan toteutunut. Vaikka Kärpät voitti pelin niukasti 2-1 tuloksella, niin joukkueen peli oli kovin nihkeää, eikä luisteluvoimasta saatu kuin toveittain häivähdys. Varsinkin ottelun kolmannessa erässä oli Kärpät kovassa paineessa kun SaiPa haki tasoitusosumaa. Erän parasta antia Kärppien taholta olikin taisteluilme ja uhrautuvaisuus sekä erinomainen maalivahti Tomi Karhunen.

Kärppien kolmannen erän vaikeudet huomioi myös Antti Niemelä, joka lähti reissuun mukaan katsomaan pojanpoikansa Mikon peliä. Päätöserässä Antti harmitteli Kärppien vaisuutta, mutta antoi tunnustusta joukkueen taistelulle kun SaiPa painoi ahnaasti päälle.

”Yllättävää on, kuinka paljon Kärpät häviää oman alueen aloituksia”, Antti Niemelä tuskaili.

Menomatkalla bussissa arvuuteltiin Kärpät- SaiPa ottelun tulosta. Yksi reissulaisista oli hyvin perillä joukkueiden voimasuhteista ja oikealla 2-1 tuloksella Sirpa Vikki voitti Majakan.

Kiitos kaikille mukana olleille kivasta pelimatkasta ja kiitos Juha Junno muistamisesta!

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot