Elämästään yli 50 vuotta urheiluseuratoiminnassa mukana ollut Matti Haapakoski sanoo, että suunnistus on ollut hänelle urheilun ykkösharrastus.

 

 

Elämästään yli 50 vuotta urheiluseuratoiminnassa mukana ollut Matti Haapakoski sanoo, että suunnistus on ollut hänelle urheilun ykkösharrastus.

 

 

 

Ari Vilminko

OULAINEN

Matti Haapakoski, Oulaisten Huima, tuntee ja tietää, mitä on urheiluseuratoiminta. Hän on nimittäin ollut urheiluseuratoiminnassa mukana yli 50 vuotta.

Nivalassa syntynyt Haapakoski muistelee, että kossina hän oli urheilussa mukana, oli laji mikä tahansa.

Nivalassa oli hyvä harrastaa urheilua, kun siellä oli useita asian osaavia vetäjiä. Tuli kokeiltua muun muassa hiihtoa, yleisurheilua, nyrkkeilyä, painonnostoa, lentopalloa sekä tietenkin suunnistusta, josta lopulta muotoutui minulle sopivin urheilulaji. Suunnistuksessa kiehtoi viehtymys luontoon sekä liikkumisen vapaus”, Haapakoski kertoo.

Toinen laji, joka oli Matin mieleen, oli painonnosto. Puntteja hän nosti muutamissa kisoissakin ja hankki nuorukaisena jopa tuomarikortin.

Tuomaroin parissa piirikunnallisessa kisassakin ja niissä oli mukana kilpailemassa maineikas kiekonheittäjä Pentti Kahma”, Matti Haapakoski muistelee.

Suunnistusta hän kokeili ensimmäisen kerran vuonna 1963 Nivalassa.

Suunnistuspuolella vaikutti silloin Veikko Halmetoja ja hän kysäisi, että lähde kokeilemaan. Olin heti valmis ja se vei voiton muista lajeista. Suunnistus imaisi heti mukaansa”.

Matti muistelee, että kun hän 15-16 vuoden ikäinen, niin hänet valittiin Nivalan Urheilijoiden, Järvikylän alaosaston rahastonhoitajaksi ja Nivalan Urheilijoiden tilintarkastajaksi vuonna 1968. Seuran johtokunnassa Matti vaikutti vuosina 1970-72.

Vuonna 1973 muutin Lumijoelle ja minut valittiin lähes saman tien paikallisen urheiluseuran puheenjohtajaksi. Lumijoelta tie vei sitten Pudasjärvelle vuonna 1977. Pari vuotta myöhemmin olin Pudasjärven Urheilijoiden rahastonhoitajana ja hieman myöhemmin johtokunnan jäsen”, Haapakoski selvittää.

Hän muistaa, että Pudasjärvellä sattui seuratoiminnassa sellainen tapaus, johon hän ei ole yli 50 vuoden seuratoiminnan aikana törmännyt.

Siellä jopa äänestettiin seuran puheenjohtajasta kun ehdokkaita oli useita. Silloin Seppo Sammelvuo valittiin puheenjohtajaksi”.

30 vuotta Huimassa

Oulaisiin Matti Haapakoski perheineen muutti vuonna 1981.

Kun muutimme Oulaisiin, niin päätin, että nyt seuratoiminta saa riittää, mutta niin vain Korven Eino puhui ympäri. Olin aluksi talousjaostossa ja vuodesta 1983 lähtien rahastonhoitajana aina tämän vuoden alkuun saakka. Yli 30 vuotta Huimassa ja monet kokoukset on nähty ja koettu, mutta nyt puhaltavat uudet. Tapio Hussa jatkaa rahastonhoitajana ja homma toimii varmasti”, Matti Haapakoski sanoo.

Rahastonhoitajana toiminut Haapakoski sanoo, että Huiman bingotoiminta oli silloin koko seuratoiminnan kivijalka.

Huiman bingo oli tunnettu ja pelaajia riitti lähialueilta ja sen myötä myös seuran talous oli kunnossa. 2000- luvulle mentäessä alkoi toiminta kuitenkin hiipua. Väki väheni, eikä toisaalta seuran taholta nuoria bingovetäjiä löytynyt. Ydinporukka väsyi, kun jaostoja lipesi pois bingovuoroista. Meillä oli selkeästi toimitsijaongelmia bingoilloille. Kun vielä home alkoi tulla esiin ja tuoksua hallissa, niin se osaltaan nopeutti bingotoiminnan loppumisen”, Haapakoski kertoo.

Parhaimmillaan on Oulaisten Huiman jäsenmäärä ollut noin 1 200, mutta tänä päivänä se on puolittunut. Matti sanoo, että jäsenhankintaa pitäisi ehdottomasti tehostaa.

Uskon, että jäsenmaksu jää vain maksamatta. Ei se ole tarkoituksellista. Ehkä seuran pitäisi jäsenmaksulomake postittaa jokaiseen kotiin”.

Vaikka Matti jätti seuran rahastonhoitajan tehtävät, ei hän seuraa kuitenkaan jätä vaan toimii edelleen aktiivisesti suunnistusjaostossa.

Yli 900 kirkkoa kamerassa

Seuratoiminta on ollut Matin harrastus, mutta löytyy häneltä toinenkin harrastus, joka tuli kuvioihin mukaan vuonna 2008. Hän nimittäin valokuvaa Suomen kirkkoja sekä kirkkojen edustoilla olevia vaivaisukkoja.

Yli 900 kohdetta on jo tullut kuvattua kun olemme Suomea kiertäneet. Ortodoksikirkoista olen kuvannut yli 90 prosenttia. Vaivaisukoista löytyy 115 erilaista kohdetta. Parisenkymmentä Suomen vaivaisukkoa on vielä kuvattavana”, kirkkokööri- ryhmässä mukana olevan Matti Haapakoski kertoo.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot