Lylyllä nappasi ja sen näkee hänen kasvoiltaan. Vaikka tällaisia vonkaleita hän onki, niin kilpailussa oli vasta pronssisijalla.

 

Lylyllä nappasi ja sen näkee hänen kasvoiltaan. Vaikka tällaisia vonkaleita hän onki, niin kilpailussa oli vasta pronssisijalla.

 

 

Ari Vilminko

OULAINEN

Oulaisten kokoomuksen perinteinen Kala Koukussa kesätapahtumaa vietettiin viime viikolla jälleen Raudaskosken Martin pihapiirissä Hirsiperällä. Paikalla oli runsaasti kokoomusväkeä Oulaisista, mutta myös lähikunnista. Mukana oli myös kajaanilainen kansanedustaja Eero Suutari sekä ex- kansanedustaja, maakuntahallituksen jäsen Lyly Rajala Oulusta.

Ennen kuin päästiin käsiksi onkikilpailuun, niin Raudaskoski muistutti onkijoita, että joesta nousee jälleen isoa kalaa.

Olkaahan varuillaan. Vaaka on tälläkin kertaa sellainen, että sillä saadaan punnittua vain syöttikalat eli noin kolmisen kiloiset. Kun isompaa nousee joesta, niin pilkotaan kala ja punnitaan erikseen”, Raudaskoski huomautti.

Jokitörmällä riitti onkijoita, mutta aivan niin suurta saalista ei joesta noussut kuten Raudaskoski ennakoi. Suurimman saaliin onki, kisan nuorimpiin onkijoihin kuulunut Mikael Räisänen. Kalapussilla oli painoa 800 grammaa. Teippi-ukko, Tuomo Haikola Ylivieskasta yritti monella konstilla, mutta kalaa tuli vain 450 grammaa. Lyly Rajalan kaloilla oli painoa 425 grammaa.

Oulun tilanne huolestuttaa’

Kansanedustaja Eero Suutari sanoi, että vaikka töistä on kesäloma menossa, niin siitä huolimatta loma-aika kuluu töitä hoitaessa.

Puhelin tahtoo piristä päivittäin työasioiden merkeissä. Puolitoista viikkoa oli kuitenkin sellaista aikaa, että sitä voi sanoa loma- ajaksi. Vaimon kanssa kävimme moottoripyörällä Romaniassa ja kuumaa oli sielläkin”, 1970- luvulta lähtien moottoripyöräilyä harrastanut Suutari kertoi.

Syksyllä alkaa varsinaisesti kansanedustajien työt ja tällä hetkellä vaikuttaa, että poliittisesti on tulossa kuuma syksy. Microsoft ja Broadcom ovat irtisanoneet jälleen Oulusta satoja it- alan osaajia ja se huolestuttaa. Onneksi Turun telakalta saatiin hyviä uutisia kun valtio osti yhdessä saksalaisen Meyer Werftin telakkayhtiön kanssa Turun telakan STX Europealta. Turun telakka tuo laajasti työllisyyttä. Valtion osuus telakasta on 30 prosenttia. Asiassa teki kokoomuslainen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ison työn”, Suutari tietää.

Tulevissa eduskuntavaaleissa Eero Suutari on edelleen ehdolla.

Piirin alueelta on tavoitteena saada kolme ehdokasta läpi. Nykyinen kansanedustaja Esko Kurvinen on vahvistanut, että ei ole enää ehdolla eli liki 4 000 ääntä on jaossa”, Eero Suutari sanoo.

Muistelmat syksyn aikana

Entinen kansanedustaja, maakuntahallituksen jäsen Lyly Rajala totesi, että viime viikolla mediassa noussut kohu hänen eläkkeistään, sai suhteettoman ison numeron.

En ollut suinkaan yllättynyt siitä, että saan kansanedusta-ajalta eläkettä. Totta kai tehdystä työstä maksetaan eläkettä. Se on ihan normaalia toimintaa ja se on kansanedustajaeläkettä eikä sopeutumiseläkettä. Siitä olin yllättynyt, että sitä eläkettä maksetaan siihen saakka kunnes minut haudataan”, Rajala täsmentää.

Tällä hetkellä Lyly Rajalalla on työn alla omat muistelmat.

Olen menossa vuodessa 2008 ja muistelmat pitäisi valmistua nyt syksyn aikana”, Lyly lupailee.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot