Jarkko ja Kepu herra Tuomarin hutunkeitossa.

Jarkko ja Kepu herra Tuomarin hutunkeitossa.

Ari Vilminko

OULAINEN

Kyläpesistä parhaimmillaan nähtiin kun viime viikolla Oulaisten hiekkatekonurmella pelattiin Oulaisten ja suur Alpuan välinen kyläpesisottelu. Se oli revanssiottelu edellisen viikon pelistä, jolloin pelattiin Alpuan legendaarisella Pesäpallostadionilla.

Suur Alpua voitti ensimmäisen kyläpesiksen selkein numeroin, mutta viime viikolla oli tasaisempaa. Lopulta Oulainen voitti 1-0 isoilla numeroilla. Jaksot olivat 6-5 ja 1-1.

Osa lähes satapäisestä yleisöstä ihmetteli, että miten Alpuan joukkue on suur Alpuan joukkue. Oli se suur Alpuan joukkue kun Jukka naapurikylästä oli vahvistamassa Alpuan isäntiä.

Kyläpesisottelussa oli kummallakin joukkueella täysi miehitys ja vielä jokeripelaajiakin löytyi. Ottelun päätuomari toimi eläkkeellä oleva poliisimies Raijo Rajaniemi. Meno oli myös sen mukaista. Joukkueet pysyivät kurissa ja nuhteessa, eikä tuomioista juuri kapinoitu. Mitä nyt toisen jakson viimeisellä tasoittavalla sisävuorolla suur Alpuan pelaajat hieman murisivat kun Rajaniemi katsoi tiukan kotipesäkilvan niukasti Oulaisten eduksi. Sillä juoksulla olisi suur Alpuan ottanut jaksovoiton, mutta tuomarin sana on laki.

Jo heti hutunkeitossa otti Rajaniemi pelin itselleen kun hän totesi, että häntä puhutellaan ottelussa herra Tuomariksi.

Tämä on minun ensimmäinen pesäpallo- ottelun tuomarointi. Kun kotijoukoille kerroin, että lähden peliin tuomariksi, niin sieltä kysyttiin heti, että eikö yhtään huonompaa tuomaria löytynyt”, herra Tuomari kertoi ennen pelin alkua.

Maailmanliigan ottelusta kakkostila

Suur Alpuan pelaajat ovat jälleen koko kesän lyöneet palloa ahnaasti Alpuan kentälle. Takana on myös maailmanliigan pesisottelu muuta maailmaa vastaan eli lähinnä Vihannin kirkonkylän pesismiehiä vastaan. Tiedot pelistä kertovat, että Alpua oli kuulemma pelissä parempi joukkue, mutta pieni tekninen juttu jätti Alpuan pelissä kakkostilalle. Muu maailma kun teki pelissä enemmän juoksuja.

Kyläpesis pelattiin kahden vuoroparin pelinä. Ensimmäisellä jaksolla vaikutti, että suur Alpuan joukkue vie isäntiä mielin määrin kun toisessa vuoroparissa, pitkällä vuorolla alpualaiset jyskyttivät tilanteeksi 2-5 varsinkin Antin ja Jarkon painavilla lyönneillä, eikä niitä Oulaisten lukkari Kepu kyennyt eliminoimaan pois, vaikka varmasti parhaansa yritti. Tasoittavalle vuorolle tuli isännät isännän ottein. Hanna-Leena jysäytti kakkosrajasta kunnarin 5-5 numeroiksi ja kun vielä Markus iski Hanskin kotiin, niin kotijoukoissa oli riemu ylimmillään.

Toinen jakso oli tasaista pelaamista, mutta hieman jäi suur Alpuaa kismittämään herra Tuomarin ratkaisu tiukassa kotipesäkilvassa. 1-1 jaksonumerot toivat Oulaisten kyläpesisjoukkueelle niukan 1-0 voiton.

Katsomossa oli peliä seuraamassa ja lopulta tulostaulun hoitajaksi joutunut alpualainen, entinen mailataituri Kalle Häkkilä totesi, että tänä päivänä pesäpallo pelinä on aivan toista luokkaa kuin silloin aikoinaan.

Peli on tänä päivänä paljon taktisempaa”, Kalle sanoi.

Ensi kesänä useamman kerran’

Oulaisten joukkueen lukkari, pelinjohtaja, manageri sekä valmentaja Kepu meinasi, että tälle syksylle ei Oulainen enää pelaa kyläpesistä.

Ensi kesänä pelaamme sitten useamman kerran kyläpesistä suur Alpuan kanssa ja jospa vielä saataisiin Ruukki tähän mukaan, niin mukavia tapahtumia olisi tiedossa. Kun ei enää ole Pyhäjokialueen Mailamarkkinoita, niin kyläpesis voisi olla sellainen yhdistävä tekijä”, Kepu suunnitteli.

Ottelussa myös palkittiin pelaajia kummankin joukkueen taholta. Hanski taisi Oulaisten joukkueesta kerätä eniten palkintoja ja suur Alpualta taisi ainakin Jukka käydä pokkaamassa palkinnon. Kepu myös palkittiin, kun alpualaiset palkitsivat hänet pussillisella jauhoja, Made In Alpua. Sopii vain kysyä, että mistä syystä jauhoilla? Kai siihen jokin syy löytyy.

Kun alpualaiset pesäpalloilijat pääsivät nyt Oulaisissa hiekkatekonurmen makuun, niin eiköhän vain Alpuan pesäpallostadionille rakenneta jo piakkoin hiekkatekonurmikenttä. Sehän olisi vain sitä Raahen kaupungin kehittämistä sivukyliä kohtaan. Ja varmaan siihen Alpuan kylä antaa hengitysapua talkootöillä, aivan kuten tänäkin kesänä on hoitanut Raahen kaupungin hallussa olevaa Alpuan kenttää.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot