Oulaistelaissyntyinen Rosa-Maria Ryyti (kesk.) kruunattiin Suomen kauneimmaksi sunnuntai-iltana. Kuva: Lars Johnson/ Miss Suomi kuvapankki.

 

Oulaistelaissyntyinen Rosa-Maria Ryyti (kesk.) kruunattiin Suomen kauneimmaksi sunnuntai-iltana. Kuva: Lars Johnson/ Miss Suomi kuvapankki.

 

Ari Vilminko

OULAINEN

Rosa-Maria Ryyti kruunattiin Suomen kauneimmaksi sunnuntai-iltana Kirkkonummella Långvikissä. Miss Suomi 2015 on 20-vuotias ja kotoisin Oulusta, sukujuuret hänellä ovat Oulaisissa.

Tittelistä kisasi kymmenen finalistia. Kilpailun järjesti Finnartist-yhtiö, joka on vastannut Miss Suomen valinnasta vuodesta 1962 lähtien. Voittaja edustaa Suomea seuraavassa Miss Universum -kisassa.

Niin mahtavaa, ettei pysty selittämään. Aivan uskomatonta. Ei tätä voi vielä käsittää.”, Ryyti äimisteli voittoa tuoreeltaan Nelosen haastattelussa.

Miss Suomi Rosa-Maria Ryyti kertoi haastattelussa haluavansa olla helposti lähestyttävä missi, joka tultaisiin tuntemaan muustakin kuin lehtien palstoilta.

Haluan olla kansan missi, ja että ihmiset tuntevat minut, etten ole vain kiiltokuvalehdissä”.

Tuore Miss Suomi kuvailee itseään iloiseksi höpöttäjäksi ja kertoo todellisuudessa olevansa paljon ujompi kuin luulisi.

Elämä muuttui nyt kertaheitolla. En oikein pysty vielä ajattelemaan tulevaisuutta. Suurin unelmani toteutui, olen Miss Suomi ja se on tällä hetkellä maailman tärkein juttu”

Rosa-Maria Ryyti on 20-vuotias ja seurustelee. Hän on lukiosta valmistumisen jälkeen työskennellyt sisustussuunnittelijana äitinsä liikkeessä. Nuoren kaunottaren tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu Helsinkiin muutto.

 

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot