OP Oulaisten toimitusjohtaja Mika Korkia-aho sekä hallituksen puheenjohtaja Vesa Mäenpää sanovat hymyillen, että Pohjankaaren Osuuspankin syntyessä on Oulaisten Osuuspankin jäsenillä 20 konttoria.

 

OP Oulaisten toimitusjohtaja Mika Korkia-aho sekä hallituksen puheenjohtaja Vesa Mäenpää sanovat hymyillen, että Pohjankaaren Osuuspankin syntyessä on Oulaisten Osuuspankin jäsenillä 20 konttoria.

 

Ari Vilminko

OULAINEN

Viime viikolla Oulaisten, Kemin, Tornion ja Oulun Osuuspankkien hallitukset esittivät pankkien yhdistymistä. Uuden pankin nimeksi tulisi Pohjankaaren Osuuspankki.

OP Oulaisten toimitusjohtaja Mika Korkia-aho sanoo, että lopullisen päätöksen yhdistymisestä tekevät pankkien edustajistot kesäkuun 17.päivä, jolloin jokaisen pankilla on kokouksensa.

Fuusion syntyessä syntyy Suomen suurin Osuuspankki. Yhteinen toiminta alkaisi 1.5.2016. Tämä päivämäärä on Oulaisten Osuuspankin toivomus, kun edellisenä päivänä tulee pankilla 100 vuotta täyteen. Toinen satavuotiskausi aloitettaisiin silloin yhdessä, isona pankkina”, Korkia-aho kertoo.

Toimitusjohtaja sekä pankin hallituksen puheenjohtaja Vesa Mäenpää sanovat, että yhdistymistä ei ole synnytetty muutaman viikon sisällä.

Ensimmäiset tunnustelut asian suhteen olivat jo 1,5 vuotta sitten. Nyt tämän vuoden alusta on asiaa viety syvemmin eteenpäin yhteistyössä. Näiden neljän pankin kesken on ollut fuusiossa yhteinen tahtotila. Kaikki neljä pankkia ovat vahvoja pankkeja ja kukin olisi varmasti pystynyt jatkossa toimimaan omillaan, mutta fuusion myötä saadaan edelleen leveämmät hartiat”, Mika Korkia-aho sanoo.

Yhdistymisellä saadaan elinvoimaa. Meiltä ei oteta mitään pois, vaan saamme enemmän. Mikäli edustajistot hyväksyvät fuusion, niin OP Oulainen on aluepankki ja tulemme saamaan sen tasoiset palvelut. Se on hyvä asia pankin asiakkaille. Voimme olla paremmin hankkeissa mukana sekä pystytään turvaamaan laaja-alaiset pankkipalvelut”, Korkia-aho ja Mäenpää selvittävät.

Pankkimaailman kenttä tulee muuttumaan ja on visioitu, että tulevaisuudessa on pieniä ja isoja pankkeja”, Mäenpää uskoo.

Rautatie yhdistävä tekijä

Hän sanoo, että rautatie on yhdistävä tekijä jokaiselle pankille.

Tämä oli 1,5 vuoden juna”.

Korkia-aho ja Mäenpää sanovat, että jos työn tulos menee pankkien edustajistossa läpi, niin 1.5.2016 alkaen on Oulaisten Osuuspankilla 20 konttoria.

Pohjankaaren Osuuspankin syntyessä pankkien toimitusjohtajat siirtyvät johtoryhmään. Oulaisilla on johtoryhmässä hyvä edustus kun mukana ovat Mika Korkia-aho sekä oulaistelainen Jari Anttila joka nykyään toimii OP Kemin toimitusjohtajana.

Suomen suurimman pankin syntyessä sillä olisi 370 työntekijää ja jäsenmäärä olisi 90 000.

Henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä uuteen pankkiin. Joidenkin toimihenkilöiden toimenkuva voi muuttua ja se saattaa antaa urapolku mahdollisuuden”, Korkia-aho arvioi.

 

 

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot