Wanhan Woiman Konepäivien talkooväen kiitoskahvitilaisuudessa oli mukana 89 henkilöä.

Wanhan Woiman Konepäivien talkooväen kiitoskahvitilaisuudessa oli mukana 89 henkilöä.

 

Ari Vilminko 

OULAINEN

 

Wanhan Woiman Weteraanikonepäivät heinäkuussa olivat jälleen menestystapahtuma. Onnistumisen kunniaksi Wanha Woima tarjosi viime viikolla Käpylän koululla kahvit, täytekakun kera ahkerille talkoolaisille. Kiitoskahveilla oli mukana 89 henkilöä. 

On kiitoksen aika teille kaikille talkoolaisille. Iso kiitos kuuluu teille kaikille tästä menestystarinasta ja siksi olemme nyt täällä Käpylän koululla kahvitilaisuudessa”, Wanhan Woiman puheenjohtaja Jouni Aitto-oja kiitteli. 

Puheenjohtaja kertoi, että nyt Konepäiville myytiin kolmanneksi eniten lippuja koko historian aikana. Myytyjen lippujen määrä oli hieman vajaa 14 000, joista ennakkoon myytin 1 600 lippua. Historian paras vuosi oli viime vuonna, jolloin Konepäiville myytiin yli 15 000 lippua. 

Tänä vuonna kävijämäärä oli 19 000- 20 000 henkilöä. Se on mahtava määrä, kun huomioidaan, että lauantaipäivä oli pilvinen ja sateen uhkaa oli päällä. Lauantain osalta jäätiin normaalista määristä, mutta perjantai ja sunnuntai olivat hyviä päiviä kävijöillä mitattuna”, Aitto-oja sanoi.

 

Liikevaihto 194 000 euroa 

Tämän vuoden Weteraanikonepäivien liikevaihto oli noin 194 000 euroa. Lipputuloja oli noin 130 000 euroa, kahviotulot 47 000 euroa. Puodista oli tuloja 4 300 euroa, Laavukahvilasta 811 euroa, Koskelantalolta 2 130 euroa sekä Talkkunabaarista 1 340 euroa. 

Isoja lukuja, mutta oli myös valtava määrä menojakin”, Aitto- oja muistutti. 

Rompetorilla tänä vuonna oli 260 myyjää ja myydyistä paikoista oli tuloja 14 120 euroa.

 

Tämän vuoden Konepäivien teemana oli Metsän mahti. 

Teemalla saatiin kattava otos Metsän mahdista, aina puuveneen tekijästä lähtien. Oli savottakämppä, joka talkoolaisten ansiosta saatiin komea kämppä. Mielestäni teemalla saatiin tasokas tapahtuma ja meillä oli yleisölle paljon näytettävää. Uskon, että tieto/ taitoa Metsän mahdista meni jälleen eteenpäin”, puheenjohtaja sanoi.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot