Paalupaikalta heteka-rallin finaalikisaan startannut Oulaisten Yrittäjien joukkue ei antanut muille mitään mahdollisuutta kisan voittoon.

 

Paalupaikalta heteka-rallin finaalikisaan startannut Oulaisten Yrittäjien joukkue ei antanut muille mitään mahdollisuutta kisan voittoon.

 

Ari Vilminko 

OULAINEN

Rapuviikon yksi huipennuksista, hetekaralli Sun- hotellin edustalla keräsi jälleen yleisöä todella runsaasti. SeutuMajakka tarjosi yleisölle kahvia, jota menikin noin 160 kuppia, mehua 20 litraa sekä pullaa 170 siivua. Kahvin tarjoilusta vastasi Oulaisten Nuorisoseura.

Heterallissa oli mukana kuusi kovaa joukkuetta. Kaupungin edustajien mukaan vuosi sitten heiltä vietiin varma voitto hetekan teknillisten ongelmien vuoksi. Tälle vuodelle oli kaupungin taholta jälleen satsattu tosissaan, tavoitteella, että voitto ei ole tärkein vaan ykköspalkinto. Jotta ajopeli kävisi tutuksi, oli yhdelle moottorille, Jarmo Soinsaarelle, annettu tehtäväksi tutustua hetekaan perin pohjin. Vuoden verran hän olikin hetekaa testaillut. Toiselle moottorille, Jari Rautiolle oli puolestaan perjantain työpäivää helpotettu ja annettu lupa, että puoli päivää hän saa pelkästään nojailla lapion varteen. Kuskina oli Kai Pajala, joka olisi saanut enemmän satsata kuskihommiin. Ehkä painoa oli hieman liikaa, kun finaalikisassa ei taaskaan kaupungin heteka kestänyt rajua menoa rengasrikosta johtuen. On selvää, että kaupunki kaipaa kevyempää kuskia, niin jospa silloin hetekakin kestäisi.

Aika-ajosta paalupaikalle porhalsi Yrittäjien joukkue Niko Ahvenlampi ja Toni Ollila sekä kuskina Niklas Ahvenlampi. Seurakunnat enkelit olivat aika-ajon kakkosia. Aika-ajon aikana tarvittiin myös turva-autoa radalle Pentti Gallenin johdolla, kun Rakennusliike Sorvojan heteka ei kestänyt kovaa menoa, eturengasrikon vuoksi. Varahetekalla Sorvojan joukkue oli kuitenkin aika-ajon kolmonen ennen kaupunkia, Lions-clubia sekä Tojapakkia.

Finaalissa paalupaikalta kolmen kierroksen kisaan lähtenyt Oulaisten Yrittäjien joukkue ei antanut muille mitään mahdollisuutta kisan voittoon, kun varikkokäyntikin sujui jouhevasti. Rakennusliike Sorvoja nousi kisan kakkoseksi ongelmallisen aika-ajon jälkeen. Moottoreina olivat Martti ja Tapani Sorvoja sekä kuskina Anne Rajaniemi. Kisan kolmosella eli seurakunnan joukkueella oli siipiä vaikka muille jakaa. Ella Ropponen ohjasti ja moottoreina kaasuttivat Mari Jussi-Pekka, Reijo Saukko, Juha Alakastari sekä Mari Rättyä. Tojapak nousi hienosti neljänneksi Ojan perhejoukkueella Tommi, Mari ja Onni. Lions-club oli viides. Essi Ojantakanen ohjasti ja takatuuppareina olivat Riita Ojantakanen, Hannu Yppärilä sekä Juho Siitonen. Oulaisten kaupungin surullisen kuuluisa joukkue jäi hännille, satsauksesta huolimatta.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot