LC Oulaisten presidentti Rauno Ojantakasella on tänään juhlapäivä, kun 50 vuotta tulee mittariin täyteen.

LC Oulaisten presidentti Rauno Ojantakasella on tänään juhlapäivä, kun 50 vuotta tulee mittariin täyteen.

 

Ari Vilminko 

OULAINEN 

Tänään keskiviikkona on Rauno Ojantakasen juhlapäivä, kun mittariin tulee täydet 50 ikävuotta. 

Perhepiirissä juhlitaan sukulaisten ja ystävien kanssa. Samalla tulee täyteen myös vuosi Raahen Aikuiskoulutuskeskuksen opettajana”, Ojantakanen sanoo. 

Raahen Aikussa synttärisankari opettaa yhdistelmäajoneuvon kuljettajia logistiikkalinjalla. Hän sanoo, että raskas kalusto on aina kiehtonut opetusmielessä ja siksi hän hakeutui logistiikkapuolelle varttuneemmalla iällä. 

Postissa olin töissä 26 vuotta, mutta logistiikkapuoli vei mennessään. Suoritin Raahessa logistiikan perustutkinnon ja harjoittelujakson suoritin Oulaisten Liikenteellä. Sen jälkeen pääsin Jyväskylään liikenneopettajan kaksivuotiseen kouluun. Hakijoita oli noin 300, joista 20 valittiin kouluun. Autokoulun opettajana olin Antin Autokoulussa Raahessa sekä Oulaisissa Pekan Liikennekoulussa ja nyt Aikussa logistiikkapuolen opettajana”, Rauno Ojantakanen selvittää urakulkuaan. 

Lions-club toiminta on lähellä synttärisankarin sydäntä. Hän on tällä hetkellä LC Oulaisten presidentti. Vuoden toimikausi alkoi heinäkuun alusta. 

Minulla on vielä lyhyt historia LC-toiminnasta, mutta hyväntekeväisyystyö on minua kiehtonut ja kun sitä LC Oulainen tekee, niin se tuntui luontevalta, että hakeuduin toimintaan mukaan. Hannu Merilehto kertoi leijonien toiminnasta, eikä siihen sitten muuta tarvittu”, Ojantakanen sanoo.

 

Yhdessä tekemällä, yhdessä kokemalla 

LC Oulaisten presidentti painottaa, että järjestö tekee hyväntekeväisyystyötä. 

   ”Millaisia tapahtumia järjestetäänkin, niin tapahtuman tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Vuosittain Oulaisten koululaiset saavat LC Oulaisten stipendejä. Rapuviikon tapahtuman tuottokin jaetaan erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Valtakunnan taholta tulee yleiset suositukset hyväntekeväisyys kohteista ja niistä poimitaan kohteet, jotka sopivat meille. Tämän vuoden kohteena on erityisesti nuoriso ja ensi keväänä otetaan ainakin sotaveteraanit vankasti huomioon”, Ojantakanen suunnittelee.  

Hän sanoo, että leijonajärjestö tukee vahvasti myös nuorisovaihtoa.  

Nuori, joka lähtee muutamaksi viikoksi vaihtoon johonkin muuhun maahan, sijoittuu johonkin paikalliseen perheeseen. LC Oulaisten tavoitteena on, että saisimme vuodessa kaksi nuorta vaihtoon”. 

LC Oulainen juhlii muutaman viikon kuluttua 50-vuotista taivaltaan Oulaisten ammattiopiston Rapu-yksikössä. Rauno Ojantakanen odottaa, että juhlaan tulee mukaan noin 40- 50 henkilöä. 

Olemme kutsuneet juhlaan mukaan LC Oulaisten jäsenistön puolisoineen, lähialueen leijonajärjestöjen jäseniä kuin myös yhteistyökumppanit”, tänään 50-kerhoon liittynyt Rauno Ojantakanen kertoo.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot