Valokuvalla pitää olla vaatteet, ja ne ovat kehykset, sanoo Lenita Reivonen. Tämän valokuvan vaatteina käytettiin valokuvaajan itsensä kehystämää, suurikokoista peiliä.

 

Asta Uusivirta
Raahe

 

Raahen vanhin, yhä toimiva kivijalkakauppa on kävelykadulla sijaitseva Kuva-Lenita. Ajat ovat muuttuneet valtavasti siitä, kun edesmennyt Hannes Reivonen 50 vuotta taaksepäin perusti ensimmäisen kuvaamonsa Raahen rautatieasemaa vastapäätä.


”Isä muisteli aina, kuinka monet tiet olivat savisia siihen aikaan, ja asiakkaat tulivat jalat melkein polviin asti murassa otattamaan passikuvia. Raahen keskustassa oli silloin vielä paljon myös mukulakivikatuja”, Lenita Reivonen kertoo.


Kuusamosta lähtöisin olevilla Reivosilla oli valokuvaamo Pudasjärvellä, mutta Rautaruukki houkutteli heidät Raaheen 1967. ”Isällä oli anturat pystyssä hyville asioille. Hän haistoi Rautaruukin mahdollisuudet.”


Porvarikoulun käytyään Lenita ryhtyi työskentelemään isänsä valokuvaamossa, ja työuraa on jatkunut vuodesta 1979 lähtien. ”Passikuva on edelleen tärkeä myyntiartikkeli ja meillä siihen panostetaan erityisesti”, Lenita kertoo.


Lisäksi häntä työllistävät kehystykset, myös erikoistöinä, jolloin Lenita kehystää jonkin asiakkaalle tärkeän esineen: puukon, kellon tai muistoesineen. Uusinta uutta kehystyksessä on näkymätön lasi, joka näyttää siltä kuin lasia ei olisikaan. Filmirullat ovat lähes tyystin hävinneet ja tilalle ovat tulleet muistikortit ja puhelimet, joista kuvia kehitetään paikan päällä. Lisäksi palveluvalikoimassa ovat valokuvien muokkaukset ja korjailut.


”Olin yllättynyt tänä jouluna, kuinka paljon nuoret halusivat teettää omia joulukorttejaan. Luulin, että nuoret eivät välittäisi niistä”, Lenita kertoo. Joulun jälkeen taas monet haluavat laitattaa persoonallisimmat joulukorttinsa kehyksiin, jolloin niistä on iloa tulevinakin jouluina.


”Minulla on ihana ammatti, kun saan olla ihmisten tärkeissä tapahtumissa mukana”, Lenita sanoo tarkoittaen valokuvaustehtäviään erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
Ensi vuoden alussa hän avaa yritykselleen nettikaupan, koska varsinkin nuoret siirtyvät ostamaan enemmän netin välityksellä. ”Olen nähnyt kaikki valokuvausalan laskut ja nousut. Pitää sopeutua kaikkeen ja elää tilanteen mukaan”, ajan hermoilla elävä Lenita korostaa.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot

Liitteet