Oulaisten Moottorikerho/Urheiluautoilijoita edustanut Arto Takalo oli menestyksekäs Oulaisten Metsäkonehuollon ajoissa lauantaina Irvan radalla. Takalo kaasutti niin etuvetokardaanin kuin yleisenkin luokan voittoon. (Kuva: Elina Vainionpää)

 

Oulaisten Metsäkonehuollon JM-ajoissa lauantaina sää suosi niin yleisöä kuin kilpailijoitakin ja Irvan radalla nähtiin kunnon kaasutuksia hiekan pöllytessä sopivasti. Myös menestystä tuli omalle kylälle ja järjestävään seuraan.


Kilpailuun oli ilmoittautunut 171 kilpailijaa viiteen eri luokkaan. Oulaisten Moottorikerhosta kilpailuun osallistui ennätysmäärä kilpailijoita. Nuorten luokassa OuMK/UA:n kuskeja oli yhteensä viisi, joista osa ajoi ensimmäistä kilpailuaan Irvassa. Parhaiten oulaistelaisnuorista menestyi OuMK/UA Joni Luoma-Tokoi, joka ajoi neljänneksi.


Oulaisten Moottorikerho/Urheiluautoilijoita edustanut Arto Takalo voitti Irvassa niin yleisen kuin EVK-luokankin. EVK-luokan A-finaali oli oulaistelaisten hallintaa, sillä 15 kuljettajasta vain viisi edusti jotakin muuta kuin paikallista seuraa. OuMK/UA:n Niko Mäkikangas ajoi toiseksi, Erno Leskinen oli viides ja Arttu Laukkanen kuudes. Kolmen kärkeen pronssitilalle ylsi Nivalan Urheiluautoilijoita edustanut Tuomas Raudaskoski.


Yleisessä luokassa sen sijaan nivalalaiset hallitsivat heti Takalon jälkeen. Vesa-Jukka Päivärinta ajoi toiseksi ja Matti Viitala kolmanneksi.

 

Kuvassa OuMK/UA Arto Takalo autollaan kärjessä yleisen luokan A-finaalissa. (Kuva: Elina Vainionpää)


Tulokset: Etuvetokardaani 1. Takalo Arto OuMK/UA, 2. Mäkikangas Niko OuMK/UA, 3. Raudaskoski Tuomas NivUA, 4. Grönfors Sami HvMK/UA, 5. Leskinen Erno OuMK/UA, 6. Laukkanen Arttu OuMK/UA, 7. Junnonaho Aki OuMK/UA, 8. Viirelä Aleksi OuMK/UA, 9. Pudas Ville OuMK/UA, 10. Isokangas Teemu OuMK/UA, 11. Autio Niko ReiUA, 12. Raudaskoski Markku Paratiisin/MU, 13. Mäyrä Jukka OuMK/UA, 14. Hartikainen Asko HvMK/UA, 15. Herrala Petri HvMK/UA,


Naiset 1. Rautio Miia LakUA, 2. Päivärinta Anni NivUA, 3. Laukkanen Leila OuMK/UA, 4. Raudaskoski Miia KrsSUA, 5. Hillilä Inka SsUA, 6. Kentala Mia KokUA, 7. Hjort Sirpa OFK-125, 8. Kulju Emma PeMK, 9. Huhtakangas Heidi OuMK/UA, 10. Savela Taija-Leena OuMK/UA.


Nuoret 1. Rinta Roope PokyUA, 2. Loponen Matti PuMK/UA, 3. Moilanen Roope PuMK/UA, 4. Luoma-Tokoi Joni OuMK/UA, 5. Sihvonen Juho TorUA, 6. Ylimäki Taavi LakUA, 7. Ohtamaa Jimi NivUA, 8. Taskila Ronja LakUA, 9. Huitula Matias NivUA, 10. Haapala Alex OuMK/UA,


Seniorit 1. Peura Pertti TorUA, 2. Hillilä Heimo SsUA, 3. Alikoski Tapio KR-TEAM RY, 4. Moilanen Juha RoRa, 5. Suonvieri Antti OuMK/UA, 6. Matikainen Martti Paratiisin/MU, 7. Hyvönen Veli-Matti IisUA, 8. Vauhkala Jorma OuMK/UA.


Yleinen 1. Takalo Arto OuMK/UA, 2. Päivärinta Vesa-Jukka NivUA, 3. Viitala Matti NivUA, 4. Ukura Jani RaaUA, 5. Kaarlela Joni-Petteri NivUA, 6. Marjoniemi Aleksi NivUA, 7. Piispanen Jussi-Pekka LakUA, 8. Kantola Jose-Niko KRRMK/UA, 9. Siltanen Janne EUA, 10. Leskinen Erno OuMK/UA, 11. Maijala Juuso NivUA, 12. Rahkonen Matti TohUA, 13. Grönfors Sami HvMK/UA, 14. Juusola Arto PRC, 15. Rahkonen Juho TohUA, 16. Päivärinta Riku NivUA, 17. Mäenpää Matti NivUA, 18. Juuso Heikki YUA, 19. Mäkikyrö Mika PeMK, 20. Alikoski Tapio KR-TEAM RY.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot