Balalaikkataiturit Vologdasta, Igor (vas.) ja Anton kykenevät soittamaan vanhalla kansansoittimella mitä tahansa.

 

Äärimmäisen taitava showduetto Balalaika Mix ihastutti kaksi viikkoa sitten Oulaisissa esiintymällä sekä lukiolla että Cafe Hilpassa. Balalaika Mixin takana on kaksi Venäjän Vologdasta tulevaa ammattimuusikkoa, Anton Kabunin ja Igor Obrjadin. Moskovasta koilliseen sijaitseva Vologda on yksi Venäjän vanhimmista kaupungeista. Se on perustettu yhtä aikaa Moskovan kanssa vuonna 1147. Kaupungit täyttivät viime vuonna 870 vuotta.


Balalaikka Mix on Venäjällä hyvin suosittu, mutta nuoret miehet ovat, yllättävää kyllä, keikkailleet jo kerran aiemmin Suomessa, tuolloin Mikkelissä.


Anton ja Igor ovat valmistuneet Karjalasta, Petroskoin konservatoriosta. Heidän aiempi Suomen vierailunsa tapahtuikin vuonna 2006 yhdessä kansansoittimia opiskelevien opiskelijoiden kanssa.


”Halusimme olla vapaita muusikoita ja päättää itse, missä soitamme sekä näyttää myös, että balalaikka on nykyaikainen ja moderni soitin”, Igor kertoo tulkin välityksellä dueton taustoista.
Viisi vuotta sitten perustettu duetto on kiertänyt maata valtavasti aina Pietarista Moskovaan. ”Tulossa on laaja kiertue Valko-Venäjälle”, Anton lisää.


Nämä venäläiset nuoret miehet pystyvät soittamaan balalaikalla mitä vain: klassisista venäläisistä kansanlauluista aina pop- ja rockmusiikkiin. Oulaisissa kuultiin mm. Nousevan auringon talo, Menolippu, tietysti Kalinka, venäläinen kansansävelmä, jonka sanoma oli ”puhetta iloisuudella” sekä kaihoisa elokuvasävelmä ylpeästä, nuoresta naisesta.


Balalaikka Mix tuli Suomeen Suomi-Venäjä-seuran Haapaveden osaston kutsumana. Oulaisten konserttien järjestelyistä vastasi Oulaisten osasto. Duetto ilahdutti taituruudellaan sekä energisellä ja ilmeikkäällä esiintymisellään Haapaveden ja Oulaisten lisäksi Pyhäjoella ja Raahessa.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot

Liitteet