Sähkölangoille kaatuneet puut aiheuttivat useita maastopaloja maanantaisen myrskyn aikana. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella myrsky alkoi aiheuttaa tehtäviä yhdentoista aikaan aamupäivällä. Päivän mittaan tehtävät jopa ruuhkautuivat. Iltakymmeneen mennessä tehtäviä oli tullut kaikkiaan 45 kappaletta.


Maastopaloja jouduttiin sammuttamaan useissa paikoissa, kun myrskyn kaatamat puut aiheuttivat sähkölinjojen kipinöintiä ja maasto oli pitkään jatkuneen kuivuuden takia erittäin syttymisherkkää. Keskisuuria maastopaloja oli yksitoista. Niistä viisi oli Haapajärvellä ja kolme Pyhäjärvellä. Myös mm. Sievin Kukonkylässä ja Vihannin Lumimetsässä oli maastopalo.
Rakennusten päälle kaatuneet puut ja muutamien kattojen irtirepeytyminen työllistivät myös pelastuslaitosta. Muut tehtävät olivat yhden tai useamman puun kaatumisia teille.


Sähkölinjojen raivaus jatkui sähköyhtiöiden toimesta yön ja ainakin tiistaipäivän ajan. Myrsky ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Lieviä aineellisia vahinkoja tuli eri puolille aluetta.
Myrskytuhoja oli hoitamassa Jokilaaksojen pelastuslaitokselta 40 yksikköä ja noin 140 henkilöä.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot

Liitteet