Reilu kolmekymmentä Seutumajakan lukijaa tutustui Uuteen Valamoon.

 

Kesän kukoistaessa kauneimmillaan ja matkalaisille auringon iloisesti hymyillessä, suuntasimme Seutumajakka-lehden lukijamatkalle Valamon Kristuksen kirkastumisen ja Lintulan Pyhän kolminaisuuden luostareihin.

Oulaisten Liikenteen linjaautossa oli myös tunnelmaa sillä matkanjohtajana oli tuttu ja turvallinen, meille kaikille Eki sekä autoa ajanut Martti. Parivaljakko onkin tehnyt lukuisia matkoja ja siten monelle jo he ovatkin tuttuja ja heidän huumorinsa. Meitä olikin noin 30 hengen ryhmä.
Lakisääteiset tauot pidimme kahvikupposen kera, mikä virkisti entisestään kielenkantoja että oli yhteislaulua ja pari vesseliä ei meinannut laulamista lopettaa millään laulaessaan vanhoja covereita. Virkeinä matka taittuikin Valamoa kohden, jossa majoittumisen jälkeen meitä odottikin lounas ravintola Trapesassa. Lounaan jälkeen ensimmäiset olivatkin ehtineet ostoksille luostarikauppa Tuohukseen.

Päivä jatkui opastetulla luostarikierroksella.
Laatokan Valamon perustajina pidetään perimätiedon mukaan kreikkalaista munkki Sergeitä, jonka työtä jatkoi munkki Herman. Molempia pidetään luostarin perustajina.
Talvisodan syttyessä luostarin johtajana toimi igumeni Hariton. Sodan myötä luostarille olisi löydettävä uusi sijoituspaikka. Eri vaiheiden jälkeen ostettiin Saastamoiselle kuuluneen Papinniemen tila Heinävedeltä. Luostarin edustajat pitivät enteenä löydettyään eräästä huoneesta ikonin, joka esitti Sergei ja Herman Valamolaista. Kaupat tilasta tehtiin 24.7.1940. Paikkaa ryhdyttiin kutsumaan Uudeksi Valamoksi.


Valamon kulttuurikeskuksessa järjestetään korkeatasoisia taidenäyttelyitä sekä konsertteja.
Kaksi suurta näyttelyä: Kristilliset aiheet sekä Ina Collianderin näyttely "Enkelit Kanssamme".
Hänet tunnetaankin erityisesti juuri enkeliaiheistaan. Näyttelyt vaihtuvat ja on myös pysyviä näyttelyjä. Luostarilla on myös valtavan arvokas hieno kirjasto ja näihin kannattaakin varata aikaa tutustumiseen.

 

Munkki Andreas tarjoili viiniä Valamon luostarissa.

Ensin maatalous näytteli tärkeää osaa veljestön elämässä. Nykyisin turismi onkin tärkein tulonlähde. Ohjelma olikin tiukka ja tiivis. Jumalanpalveluksessakin täytyi käydä. Viinehtimö kierroksella esiteltiin viinitehdas ja lopuksi tutustuttiin viinin tuotantoon ja päätteeksi maisteltiin viinejä kielenkannat makeiksi. Valamon Viini-herman on noin 1997 perustettu yhtiö, jonka pääomistaja on Valamon luostari ja se tuottaa viineja, liköörejä sekä viskiä. Yhtiötä sanotaankin isä Andreaksen luomukseksi.
Ei ollut höyryjä, eikä maltaan tuoksua, vaan tosi siisti paikka.
Vielä illalla nautimme Valamolaisen teepöydän antimista. Tarjolla oli teetä ja vadelmahilloa, suolakurkkuja smetanan ja hunajan kera, lohi- ja kaalipiirakkaa, valamolaisia hunaja-kakkuja hedelmiä.

Runsaan aamiaisen jälkeen oli jo kiire tekemään viime hetken ostokset luostarin kauppaan ennen lähtöä Lintulan luostariin. Kotiin viemisinä olikin pakolliset kirjat muun muassa Sielun saarille, Suomen lähialueen luostareita = Takala ja Härkönen, ilmestynyt 2014, valkosipulia erilaisissa marinadeissa.

Lintulan luostari perustettiin alunperin 1895 Karjalan kannaksen Kivennavan pitäjän Lintulan kylään, mistä nimikin tulee. Ennen talvisotaa luostari lähti evakkoon 1939.
Koko esineistöstä pelastui muun muassa Jerusalemin Jumalanäidin ikoni, jota pidetään yhtenä Suomen ortodoksisen kirkon ihmeitä tekevistä ikoneista.
1945 sisaret hankkivat omistukseensa Hackman & Co omistaman tilan ja muuttivat kotinsa Heinäveden Palokkiin 1946. Luostari sai uuden kirkon 1973.

Eräältä rouvalta kysyin: Mitä hän on pitänyt matkasta?
"Olen pitänyt kaikesta ja siitä, että täällä on rauha, pyhä, hiljaisuus mikä antaa voimia, josta nauttii, pois kaikesta hälystä."

Matkaterveisin Kyösti

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot