Oulaisten Petäjäskosken Kallion kotiseututalolla pidettiin pienimuotoinen sahtipäivä lauantaina.
Paikalle oli kutsuttu lahtelainen sahdin pitkäaikainen harrastaja Piipa Korpela.
Piipa on aloittanut sahdinvalmistuksen jo nuoruusvuosinaan mummonsa opastuksella.
”Laiska vedenkantaja tekee parhaan sahdin.”

Vuosi sitten televisiossa Makumuistoja -sarjassa esiintynyt sahtimestari opasti paikallisia olutharrastajia sahdin saloihin.
Kaikki astiat pestiin kuumalla katajavedellä, minkäänlaista bakteeria ei saanut jäädä välineisiin.
”Puhtaus on tärkeintä. Hyvät raaka-aineet pilaa hätiköimällä. Jyvän pitää olla liki, ettei tule laihaa”, Korpela kertoi.

 

 

Sahtilähettiläs Piipa Korpela käyttää katajaa siivilänä sahdin teossa.

 

Sahdin ja oluen mäskäys on monimutkainen prosessi. Lämmittämällä vähällä vedellä pikkuhiljaa maltaita entsyymit pilkkovat maltaasta esiin mallassokerin.
Eri lämpötiloissa syntyy erilaisia sokereita. Osa on suoraan käymiskelpoisia. Osasta jää vain pelkkä makeus niin olueen kuin sahtiinkin.

Lopuksi valmis mäski kuumennettiin punahehkuisilla kivillä. Näin saatiin entsyymitoiminta loppumaan. Sen jälkeen vierre laskettiin katajalla täytetyn kuurnan lävitse astiaan.
Huolellisen ja nopean jäähdytyksen jälkeen vierre hiivataan ja sahti on valmista noin kahden viikon kuluttua.
”Kyllä tämä on minulle rakas harrastus. Perinteen jatkamista ja tekemisen opettamista eteenpäin”, sahtilähettiläs Korpela tunnusti.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot