Marjut Lehtonen halajaa Arkadianmäelle.

 

Kansanedustajapeliin mukaan lähtenyt Marjut Lehtonen (kesk.) vähentää eriarvoisuutta.
25-vuotias oulaistelainen aikoo tulevaisuudessa vaikuttaa siihen, että mahdollisimman monilla olisi samanlaiset mahdollisuudet hyvään elämään.
”Tuloerot eivät saa kasvaa maassamme liian suureksi. Jatkossa haluaisin olla mukana myös toisen asteen koulutuksen uudistamisessa.”


Nuori poliitikko on kiinnostunut myös sosiaali- ja terveyspuolen uudistuksissa.
”Mitä tapahtuu sitten, jos nykyiset suunnitelmat kaatuvat. Sekin kiinnostaa.”

Ennen kansanedustajaehdokkuutta Lehtosen pitää kuitenkin pärjätä keskustan sisäisessä syyskuun jäsenvaalissa sen verran hyvin, että hänet valitaan kevään vaaleihin mukaan.
Lehtonen mietti kansanedustajapeliin mukaan lähtemistä paljon opiskeluaikana.
”Ajattelin silloin, että nämä vaalit tulevat vielä liian aikaisin. Kun valmistuin yliopistosta keväällä, niin ajattelin oikean hetken lähteä kokeilemaan olevan jo nyt.”
Pelkkää kokemusta Lehtonen ei ole lähdössä keräämään, jos hänet kansanedustajaehdokkaaksi valitaan.
”Tosissaan lähden mukaan. Vaalibudjettikin tulee olemaan tuhansia euroja. Minulla on itsellä vähän säästöjä, joihin turvaudun ja toivon tietysti myös ulkopuolista tukea.”

Jos oulaistelainen kunnallispoliitikko pääsee mukaan kansanedustajaehdokkaaksi, vaalityö alkaa jo syyskuussa.
”Pohjaa lähdetään tekemään heti. Tarvitaan ideat mainontaan ja varojen hankkimiseen.”
Edellisessä kuntavaalissa Lehtonen sai vajaa sata ääntä.
”Oulaistelaisten lisäksi toivon saavani ääniä myös Oulun alueella. Asuin siellä viisi vuotta ja Oulussa on paljon tuttuja.”

Oulaistelainen löytää oman esikuvansa omiensa joukosta.
”Mirja Vehkäperä on ollut sellainen. Myös hän on opettaja koulutukseltaan. Olen saanut tutustua häneen jo pitkään ja pidän hänen tyylistään.”
Politiikalla on Lehtosen elämässä tällä hetkellä tärkeä rooli.
”Kyllä tämä sen verran paljon aikaa vie, että tämä on enemmän kuin pelkkä harrastus.”

 

 

 

 Erma 2x65

 

   

 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n


 

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet