Oulaistelainen haluaa pitsaansa kebabia.
Tämä kävi ilmi Seutumajakan kyselyssä, kun kaupunkilehti kysyi kolmelta pitsoja myyvältä ravintolalta oulaistelaisten suosikkiyhdistelmät.
Kebab tuntuu olevan oulaistelaisten suosikkitäyte italialaisherkussa, mutta myös majoneesi kuuluu oulaistelaistelaisten herkkusuiden ruokavalioon.

 

Ruokakeitaan yrittäjä Laila Ramadani kertoo, että kebab on varsinkin nuorempien herkuttelijoiden mieleen.

”He haluavat pitsaansa kebabin lisäksi majoneesia. Se on meillä ehdottomasti myydyin pitsa.”

Hieman enemmän elinvuosia kerryttäneet suosivat puolestaan perinteistä mallia.
”Kinkku, tonnikala ja salami –yhdistelmä on heidän mieleen.”
Kolmanneksi suosituin pitsa Ruokakeitaalla on myös melkoisen tuttu herkku.
”Kinkku, ananas ja aurajuusto kuuluvat hyvin yhteen. Myös meidän oma Talon pitsa on suosittu. Voisi sanoa, että kaikki pitsat, joissa on majoneesia ovat suosittuja. Majoneesi on meidän oma erikoisuutemme.”
Eniten pitsoja Ruokakeitaalla pyöritetään viikonloppuisin.
”Perjantai, lauantai ja sunnuntai ovat selvästi ne päivät, jolloin pitsaa syödään eniten.”

 

Nesteen pitsauunissa valmistuu useimmiten Sunnuntai. Sunnuntai kelpaa pitsan ystäville myös arkena.
Yrittäjä Veli Tuomikoski kertoo, että suosikkipitsan kanssa ei piperretä.
”Se on todellinen lihapitsa. Siihen kuuluu kinkkua, kebabia, salamia, pekonia majoneesikuorrutuksella. Sunnuntai on kehitetty ihmisten tarpeisiin, sillä toisinaan ihmisillä on syystä tai toisesta sunnuntaisin suolaisen nälkä.”

Nesteen toiseksi nautituin pitsa sisältää savuporoa, pekonia ja kananmunan.
”Kolmanneksi suosituin on sitten perinteisempi kinkku, tonnikala ja salami –yhdistelmä.”
Nesteen vilkkain pitsapäivä on sunnuntai.
”Myös perjantai-iltana saatetaan hakea paljon pitsoja mukaan, mutta viikonloppu on selvästi arkea vilkkaampi.”

 

Rojda Pizza-Kebabin vetäjä Ibrahim Sagir kertoo, että heidän suosikkipitsoihin ei kuulu kebabia.
”Kebabia menee enemmän omina annoksina. Kinkku, ananas ja aurajuusto –yhdistelmä on meillä suosituin pitsa.”
Toiseksi suosituin pitsa sisältää kinkkua, tonnikalaa ja salamia.

Seuraavaksi ostetuin herkku noudattelee samaa kaavaa kuin kakkoseksi sijoittunut italialaiskeksintö. Tosin siihen oulaistelainen haluaa vielä lisää mahantäytettä.
”Kolmanneksi suosituimmassa pitsassa onkin neljä täytettä. Ne ovat kinkku, jauheliha, ananas ja salami.”
Eniten pitsaa Sagir pyörittelee lauantaina ja sunnuntaina.
”Myös perjantaina syödään paljon pitsaa. Meiltä haetaan paljon annoksia myös mukaan.”

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot