Liisa Seppälän mukaan tallelokeroille riittää yhä kysyntää.

 

Pankkien tallelokerot eivät ole pelkkä muinaisjäänne menneestä.
Siitä osoituksen Oulaisten Osuuspankin tuore tilaus, kun pankin alakertaan hankittiin 28 uutta tallelokeroa.
Asiakkuusneuvoja Liisa Seppälä kertoo, että tallelokeroilla vierailee asiakkaita viikoittain.
”Uskon, että ihmiset säilyttävät tallelokeroissaan esimerkiksi testamentteja ja muita heille tärkeitä papereita tulipalolta suojassa. Yleensä tallelokeron vuokraaja on jo vähän iäkkäämpi ihminen.”



Oulaisten Osuuspankin kellarissa on 347 tallelokeroa. Tallelokeroita on kolmea eri kokoa. Asiakas maksaa lokerosta kuukausivuokraa.
Jos tallelokeron asiakas kuolee, lokeron sisältö tarkistetaan kuolinpesänedustajan ja kahden toimihenkilön toimesta.
Seppälän mukaan tallelokeroissa voidaan säilyttää turhaakin tavaraa.
”Jotkut paperit voivat olla sähköisessä muodossa jo olemassa, eikä näin paperiversiota enää tarvitakaan. Täällä on varmasti sellaisia lokeroita, joissa ei ole käyty vuosiin.”

 

Oulaisten Osuuspankin kellarissa sijaitsee 347 tallelokeroa.

 

Kun asiakas haluaa päästä tallelokerolleen, hän mukaansa lähtee pankin henkilökuntaa. Tallelokeron avaamiseen tarvitaan kaksi avainta, joista toinen on asiakkaan.
Kun tallelokero on avattu, pankin henkilökunnan jäsen poistuu paikalta ja asiakas jää yksin tallelokeroilla täytettyyn tilaan. Tilassa on myös pöytä ja tuoli.
”Tilaan pääsee vain sähköavaimella, vasta jälkeen pääsee tallelokeroille. Tila on luonnollisesti paloturvallinen.”

Oulaisten Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Korkia-aho uskoo, että tallelokeroa on hyvin vaikea käyttää osana rikollisuutta.
”Emme tiedä pankkina, mitä ihmiset tallelokeroissaan säilyttävät, mutta he ovat meidän pitkäaikaisia asiakkaita. Luotamme heihin. Tilanne olisi vähän eri, jos tuntematon ihminen haluaisi yllättäen vuokrata meiltä tallelokeron. Ehkä silloin emme alkaisi hänen kanssaan yhteistyöhön.”
Tallelokerot tulevat häipymään pankkien syövereistä aikanaan, mutta vielä ei ole sen aika.
”Monet arvopaperit ovat menneet jo sähköiseksi ja lisää tulee menemään. Uskoisin, että tarve tallelokeroille tulee vähenemään, mutta ainakin toistaiseksi niillä näyttää olevan kysyntää.”

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot