Oulaisten 32. Musiikkiviikot päättyivät sunnuntaina suomalaisten säveltäjien Toivo Kuulan, Oskar Merikannon ja Jean Sibeliuksen sävellysten konserttiin. Merkuriussalin lavalla esiintyivät baritoni Juha Kotilainen ja oulaistelaislähtöinen pianisti Jouni Somero, molemmat suomalaisen liedmusiikin merkittäviä edustajia.
Musiikkiviikkojen 14 konserttia keräsivät kolmen viikon aikana 3700 kuulijaa, johon musiikkiviikkojen työryhmä on tyytyväinen. Perinteisesti juhlaviikon järjestäjät ovat hakeneet 3000 kuulijan määrää, joten tapahtumat keräsivät reilusti odotuksia enemmän yleisöä.

Makuja ja musiikkia-ilta sekä Juha Tapion konsertti olivat loppuunmyytyjä.
Järjestäjien mukaan muissakin konserteissa oli mukavasti kuulijoita.
Musiikkiviikkojen yleisön palautteen myötä viikkojen perusrungon mukainen ohjelmisto tulee jatkumaan myös tulevina vuosina.
Klassisen musiikin konserttien lisäksi tarjolla tulee olemaan jazzin, lastenmusiikin ja viihteen kärkinimiä, ja mahdollisuuksien mukaan myös aina 1-2 ulkomaista artistia tai esiintyjäryhmää. Yhteislauluilta on myös vakiinnuttanut paikkansa viikkojen ohjelmistossa.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot