Edessäsi on vuoden 2018 viimeinen Seutumajakka.
Elokuun alusta lähtien lehtemme on näyttänyt erilaiselta. Olemme pyrkineet siihen, että juuri sinun lukukokemuksesi olisivat entistä mielekkäämpiä. Pyrimme ilmaisjakelulehtenä luonnollisesti myös siihen, että myös ilmoittajamme olisivat entistä tyytyväisempiä meidän tekemään työhömme. Toivottavasti olet pitänyt uudistuksesta ja pysyt mukanamme myös ensi vuonna. Vuoden ensimmäinen lehti ilmestyy keskiviikkona 9. päivä tammikuuta.

Elokuussa alkanut lehden kehittäminen ei pääty tähän vuoteen. Pyrimme jatkuvasti parempaan lopputulokseen. Suurimmat linjaukset ovat saatu valmiiksi ja jatkossa pyrimme saamaan julkaisumme entistä houkuttelevammaksi pienemmillä viilauksilla.
Toivomme edelleenkin, että sinä lukijana vinkkaat meille silloin, kun koet jonkun asian olevan jutun arvoinen.

Moni ihminen tekee uuden vuoden lupauksia. Toiset haluavat unohtaa menneen vuoden ja aloittaa uuden ajanjakson täysin erilaiselta pohjalta. Vanhan tilalle halutaan uutta. Uuden vuoden toivotaan tuovan mukanaan paremman elämän.
Jos uuden vuoden lupauksia tekee, kannattaa olla itseään kohtaan suopea. Liian korkealle asetettu tavoite voi aiheuttaa rimakauhua ja näin lupaus kaatuu jo heti alkuunsa.
Sopivasti itselle asetettu haaste sen sijaan motivoi suoriutumaan asioista entistä paremmin. Pienikin muutos elämään voi aluksi tuntua mitättömältä, mutta ajan riennettyä eteenpäin muutos voikin muuttua paljon odotettua positiivisemmaksi.

Ideaalitilannehan olisi, että vuodenvaihde olisi vain yksi silmän räpäys ihmisen elämässä, eikä arkeaan tarvitsisi muokata. Tällöin eläjä olisi tyytyväinen nykyiseen arkeen ja elämä saisi rullata jatkossakin entiseen malliin.
Mutta vuodenvaihde voi olla hyvä mahdollisuus parantaa eloaan. Toivo paremmasta on aina olemassa, kun vanhan tilalle haluaa uutta.

Jussi Eskola

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot