Ymmärrän hyvin nykynuoria, jotka vaativat pikaisia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. He ovat niitä, jotka miettivät, minkälaiseen maailmaan ovat perustamassa perhettä ja uskaltavatko niin edes tehdä. Sellaistakin on kuulunut, että on ekoteko olla saamatta lapsia, sillä he lisäävät kulutusta ja kuormittavat ennestäänkin väestön liikakasvusta kärsivää maapalloa.
Ilmastoahdistus voi olla lamauttavaa, joten sen välttämiseksi olisi mietittävä, mitä itse kukin taho voi osaltaan tehdä yhteisen asian eteen. Oma roolinsa on päättäjillä, yksilöillä, tieteellä ja medialla, jotka oikein kohtansa ymmärrettyään pystyvät tehokkaasti vaikuttamaan siihen, että maapallon lämpeneminen rajoittuisi 1,5 asteeseen.

Valtaa on monenlaista. Päättäjillä se ilmenee poliittisena ja taloudellisena vallankäyttönä. Heidän käsissään on se, miten nopeasti saadaan kannustimia tai sanktioita, joilla elinkeinoelämää ja kansalaisia ohjataan kestävään kuluttamiseen ja energian säästämiseen.
Suotavaa olisi, että valta ei olisi ilmastonmuutosta epäilevillä päättäjillä. Aikaa epäröintiin ei oikein ole, vaan Pariisin sopimuksen kaltaisiin tavoitteisiin sitoutumista tarvitaan suurimmilta saastuttajamailta kuten Yhdysvalloilta, Intialta ja Kiinalta. Pikkuinen Suomi on ottamassa tärkeän roolin ilmastolähettiläänä yrittäen saada tärkeimmät pukarit saman pöydän ääreen. Suomi itse on toiminut ilmastoasioissakin esimerkillisesti.

Me kuluttajat voimme jokapäiväisessä elämässämme tehdä ekologisia valintoja. Asumisesta ja liikenteestä syntyvät suurimmat hiilijalanjäljet, joten niiden vähentämisellä on suurin merkitys. Siirtymäaikoja ja kompensaatioita tarvitaan, jotta muutos kohtelee ihmisiä tasapuolisesti ja realistisesti. ”Ilmastohyllyt” kaupoissa ohjaavat kuluttajia valitsemaan ekologisesti tuotettuja elintarvikkeita ja muita tuotteita.
Tiedemaailmalta odotetaan faktoihin perustuvaa tietoa tapahtuneesta ja tulevasta. Tieteen seuraajia hämmentää näkemysten kirjavuus ja tutkijoiden keskinäinen tora. Suurin osa tiedemiehistä todistaa ilmastonmuutoksen todellisuudesta, mutta etenemisvauhdista ja vaikutuksista ollaan eri mieltä. Hitaimmillaankin muutos vaikuttaa planeettamme asukkaisiin, eläimistöön ja kasvustoon. Pahimmissa näkymissä planeetallamme ei ole enää elämää.

Medialla on suuri valta nostaa tai olla nostamatta esille ilmastoasioita. Koko ihmiskuntaa koskeva asia lisää tarvetta oikeasta ja kiihkottomasta tiedottamisesta sekä keskustelusta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Jokaisella sukupolvella on ollut omat haasteensa, joka on koskettanut heitä yleensä oman maan tai maanosan tasolla. Ilmastonmuutos on haaste, joka koskee koko ihmiskuntaa. Meillä kaikilla on myös valtaa vaikuttaa siihen.

Hanna-Leena Mattila
Kansanedustaja (kesk.)
Raahe

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot