Viimeisten päivien aikana jalankulkijat ovat saaneet edetä varovaisin askelin.

 

Oulaistelaiset osaavat liikkua taitavasti myös liukkailla keleillä.
Näin voi kukin kaupunkilainen ylpeänä itseään kehua, sillä viime päivien pääkallokeleistä huolimatta Oulaskankaan päivystyksessä ei ole ollut asiakkaita ruuhkaksi asti.

Oulaskankaan päivystävä ylilääkäri Anu Tuomikoski, ovatko viimeisten päivien liukkaudet näkyneet Oulaskankaan asiakasmäärissä?
”Normaalia enempää ei tapaturmapotilaita ole päivystykseen tullut. Viime viikolla uumoiltiin tapaturmatapauksia olevan enemmänkin, mutta käytännössä niitä ei sitten tullutkaan, vaikka sää oli ajoittain erittäin kurja.”

Mitkä ovat yleisimpiä liukastumisvammoja?
”Ranteen ja nilkan vammat, esimerkiksi ranne- tai nilkkamurtuma sekä nilkan nyrjähdys ovat tavallisimpia, mutta myös pään vammoja esiintyy.”

Sattuuko kaatumistapauksia enemmän ikäihmisille vai kärsivätkö liukkaudesta kaikenikäiset?
”Kaatumistapaturmia sattuu kaikenikäisille, mutta usein ikäihmiset kaatuvat enemmän sisätiloissa kompastuen mattoon tai kynnykseen. Iäkkäillä lonkkamurtuma tai lantion murtuma on tavallinen kaatumisesta johtuva vamma.”

Mitä ohjeita antaisit kaatumistapausten välttämiseksi?
”Maltti on valttia, ei kannata kiirehtiä liukkaalla. Nastakenkien käyttö on suositeltavaa ja jos välttämättä pitää ajaa pyörällä, niin pyöräänkin nastarenkaat. Pyöräilykypärän käyttöä ei saa unohtaa.”

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot