Ida Elina, eli Päivi Kujanen, muistelee lämmöllä synnyinseutuaan. (Kuvaaja: Lili Nissilä)

 

Kanteletaituri Ida Elina, eli Päivi Kujanen, niittää mainetta musiikillaan niin kotimassa kuin ulkomaillakin.
Harva kuitenkaan tietää, että musiikin lisäksi hän on myös lahjakas juoksija.

Muusikko paljastaa Seutumajakalle muun muassa sen, että hän voitti useana vuonna peräkkäin 800 metrin juoksun Oulaisten kaupunginmestaruuden.
”Se onkin sitten ollut se nasevin meriitti esittää itsestäni näin aikuisiällä.”
Artisti istui hetkeksi alas ja pohti Seutumajakan kysymyksiä menneestä ja nykyajasta sekä tulevaisuudesta.

Mitä arkeesi kuuluu tällä hetkellä?
”Arki sujuu mukavasti töitä tehden ja perheen kanssa. Meillä on mieheni kanssa vuoden vanha Elle-tytär. Hän on ihana touhuaja ja Ellen kanssa aika kuluu kyllä hyvin vauhdikkaasti. Minä keikkailen myös aktiivisesti, tänä keväänä vuorossa on hieman Keski-Eurooppa, Baltian maita ja vapun tienoilla käyn viikon mittaisella Kanadan kiertueella, jonne Ellekin pääsee mukaan.”

Milloin lähdit maailmalle synnyinseuduiltasi?
”Lähdin opiskelemaan musiikkia Helsinkiin heti lukion jälkeen ollessani 18-vuotias, vuosi oli silloin 2005.”

Miksi lähdit pois?
”Halusin kovasti päästä opiskelemaan musiikkia ja olin yltiöonnellinen, kun opiskelupaikka irtosi ensimmäisellä yrittämällä Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta.”

Käytkö vierailulla synnyinseuduillasi?
”Käyn ilman muuta ja useasti! Vanhempani asuvat edelleen Oulaisissa ja minulla on puolestaan työmatkoja usein esimerkiksi Ouluun, joten niihin reissuihin on mukavaa yhdistää kotiseutumatka. Käymme perheenä myös kotiseuduillani aina kun aikataulut sen sallivat.”

Millaisia muistoja sinulla on Oulaisista?
”Mukavia muistoja ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Olin aktiivisesti mukana Oulaisten Nuorisokuorossa, Jokilaaksojen musiikkiopistossa, Oulaisten helluntaiseurakunnassa ja alakouluvuosina Oulaisten Huimassa yleisurheilua harrastamassa. Mieleen jäi koulun musikaalit, konsertit, kevätjuhlan Tempus adest floridum, joka laulettiin joka kevät uusien ylioppilaiden sisäänmarssimusiikkina, kuoro- ja kanteleryhmän reissut. Oulaisten aika oli hienoa aikaa, sai tehdä paljon kaikenlaista ja tekemiseen sai paljon kannustusta.”

Mitä kerrot ystävillesi synnyinseudustasi?
”Olen aika ylpeä siitä, että olen Oulaisten kasvatti ja niinpä myös kaikki ystäväni tietävät esimerkiksi, että Oulaisista kotoisin oleva on nimenomaan oulaistelainen, eikä vaikka oulainen tai oulaislainen. Kerron myös työssäni tapaamille, että meillä on Pohjois-Pohjanmaalla kaupunki tekeviä ihmisiä ja hienoa seutua ja usein yllätyn iloisesti, kun ihmiset jo valmiiksi tietävät jotain Oulaisista.”

Aiotko vielä jonakin päivänä palata takaisin pysyvästi?
”Olin muutama vuosi sitten jouluna jouluyön kirkossa Oulaisissa ja silloin iski sellainen haikeus, että miten sitä onkin ottanut ja muuttanut pois. Tällä hetkellä tosin paluu ei olisi mahdollista. Meidän molempien työt ovat pääkaupunkiseudulla, mutta mistä sitä koskaan tulevasta tietää.”

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot