Jarmo Tyyskä palkittiin tuplasti viime viikonloppuna Kuusankoskella.

 

Oulaistelainen Jarmo Tyyskä on saanut lisää tunnustusta jo entuudestaan komeaan ansiolistaansa.
Tyyskä sai viikonloppuna Kuusankoskella toistamiseen Vuoden kuvaaja –palkinnon. Edellisen kerran hänet palkittiin vastaavalla palkinnolla vuonna 2004.
Lisäksi oulaistelaista muistettiin samassa tilaisuudessa Honored eminenssi -arvolla, joka on Suomen Kameraseurojen Liiton korkein arvonimi. Tyyskä on vasta maamme viides valokuvaaja, joka on saanut korkeimman arvonimen. Tunnustettu valokuvaaja haluaa kuitenkin muistuttaa, että myös valokuvaaminen on yhdenlaista yhteistyötä.
”Olemme toimineet Oulaisten Valovoimassa toinen toistemme sparraajina. On aivan eri asia tehdä porukalla asioita kuin työstää juttuja yksinään. Ensimmäisen kerran kuviaan Suomen Kameraseurojen Liiton näyttelyyn sai läpi Reijo Sillankorva vuonna 1996 ja sen jälkeen usea kerhomme jäsen on jatkanut perinnettä.”
Tyyskä nostaa Oulaisten Voiman jäsenistä esille monta nimeä.
”Muun muassa Paula Tavasti, Olavi Kurki ja monet muut ovat tehneet hienoa työtä seuramme eteen.”

 

Jarmo Tyyskä on ollut arvokas kulttuurilähettiläs Oulaisille.

 

Vuoden kuvaaja -palkinto oli tulosta kymmenen kuvan sarjasta, jossa Tyyskä seurasi höyryveturin matkaa Oulusta Oulaisiin.
”Kuvia kertyi kaikkiaan noin 300, mutta vain kymmenen mahtui kuvasarjaan. Monta hyvää kuvaa jäi poiskin. Mieleenpainuvia kuvia olivat lapsien iloiset ilmeet, kun he saivat junamatkasta muistokseen aidon junalipun.”
Vaikka valokuvaaja on saanut paljon tunnustusta harrastuksestaan, Tyyskä ei valokuvaa joka päivä.
”Olen tehnyt tätä harrastuksena, enkä niinkään työnä.”

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot