Cobrien harjoituspeliä seurasi lähes 300 silmäparia.

 

Edustuslätkä kiinnostaa oulaistelaisia.
Siitä erinomaisena esimerkkinä oli Cobrien viime maanantain harjoituspeli TeKi Akatemiaan vastaan, kun paikalle saapui lähes 300 silmäparia seuraamaan kotivoittoa.
Cobrien kokoonpano ottelussa koostui sekä kokeneemmista oulaistelaisista pelimiehistä että A- ja B-junioreista. Kuluneella kaudella heistä itse kukin on pelannut lähikuntien joukkueissa, tai pitänyt välivuotta kiekkoilusta.
Siten valmentaja Mika Partalan ottelussa luotsaamalla Cobra-joukkueella ei ollut ainuttakaan yhteistä harjoituskertaa ennen ottelua.
Ensimmäisessä erässä TeKi Akatemia ehti karata kolmen maalin johtoon, mutta toisessa erässä Cobrat saivat pelin kulun kääntymään ja vahvistivat johtoaan edelleen kolmannessa erässä.

Cobrat voittivat ottelun lopulta maalein 9-5. Kotijoukkueen tehomiehenä pelissä oli joukkueen kapteeni Lauri Pihlajaharju, joka nakutti kolme maalia ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä.
Timi Nylund ja Niklas Luhtavaara tekivät ottelussa kaksi maalia ja Eeli Erkkilä maalasi kerran. Syöttöpisteitä Cobrista sai kaksi kappaletta Antti Rosenqvist ja yhden Niko Hurme, Oskari Laulumaa, Ville Hiltunen, Tomi Martinmäki, Timi Jylkkä, Antti Kankaanpää ja Nuutti Kiviniemi.
Cobrien maalia vartioinut Juho Pyrrö torjui ottelussa 26 laukausta. Teki Akatemian Urho Salolle ja Joni Majavalle kertyi kumpaisellekin 22 torjuntaa.
Ottelun lopuksi kotijoukkueelta palkittiin Niklas Luhtavaara ja vierailta Paavo Hintikka.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot