Kuntohoitaja Leila Saari näyttää, miten potilaan nosto uudella apulaitteella tapahtuu. Koekaniinina toimii Roosa Pieniniemi.

 

Oulaisten Kotihoidon työntekijät saivat noin kuukausi sitten huomattavaa helpotusta fyysisesti rankalle työlleen, kun he ottivat käyttöönsä upouuden tanskalaisvalmisteisen nostolaitteen. Laitteen hinta on kuntohoitaja Leila Saaren mukaan vähän päälle 4000 euroa, mikä ei sinänsä ole paljon, jos ottaa huomioon, millaisia hyötyjä laitteesta tulee pitkällä aikavälillä syntymään.
”Jos hoitajan välilevy repeää nostotilanteessa, voi seurauksena olla kuuden kuukauden sairausloma tai työkyvyn heikkeneminen lopun ikää. Ei laite siihen nähden mitenkään kallis ole”, toteaa Leila Saari.
Leila Saari tietää, että välillä erittäin painavienkin potilaiden nostamisessa vaarassa on selän lisäksi polvet ja nivelet.
”Vielä ei ole keneltäkään meidän hoitajalta mennyt selkää, mutta kukaan ei halua olla se ensimmäinen”, Saari varoittelee.

Uusi nostolaite lähtee kotihoidon hoitajien mukaan sen jälkeen, kun kaatunut asiakas on ensin painanut ranteessa tai kaulassa olevaa turvapuhelimen nappia, josta puhelu on mennyt hätäkeskuksen ja sosiaalipäivystyksen kautta kotihoitoon. Kaikilla turvapuhelimen omistavilla asiakkailla on kotiavain kotihoidon toimipisteessä, jolloin apu voidaan toimittaa perille vaivattomasti.
Nostolaite koostuu tuolista, joka asetetaan potilaan polvitaipeiden alle. Lisäksi pakettiin kuuluu neljä tuolin jalkaa sekä kaksi selkänojan palasta.

Laite on ladattava ja yhdellä latauksella voi nostaa 60-80 kiloa painavan potilaan 100 kertaa kuukaudessa. Maksimipaino laitteelle on 150 kiloa, joita niitäkin se jaksaa nostaa kuukaudessa 40 kertaa.
Leila Saaren mukaan asiakkaat ovat ottaneet nostolaitteen hyvin vastaan. Jokainen nostotilanne on aina omansa, sillä potilas saattaa olla hyvinkin pelästynyt tai kokonaan veltto, jolloin ilman apuvoimia henkilön nostaminen on erittäin haastavaa ja fyysisesti kuormittavaa.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot