Toimitusjohtaja Mika Korkia-aho ja hallintojohtaja Esa Hellman poseeraavat pankki-tv:n edessä, jota yhdistykset saavat käyttää omien tapahtumiensa markkinointiin.

 

Oulaisten OP teki viime vuonna historiansa parhaimman tuloksen asiakasomistajamäärien lisäämisessä. Muutenkin talouden tunnusluvut ovat positiivisia.

Oulaisten Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Korkia-aho on varsin tyytyväinen pankin viime vuoden tulokseen. Liikevoitto oli 2,9 miljoonaan euroa, kun se vuotta aiemmin oli 2,3 miljoonaa euroa. Asuntolainoja OP myönsi vuonna 2019 yhteensä 230 kappaletta ja yrityslainoja 140 kappaletta.
Oulaisten Osuuspankin asiakasmäärä on tällä hetkellä 11 760, johon lisäystä tuli 149 henkilöä. Asiakasomistajien määrä on puolestaan 6 665, jossa lisäystä oli peräti 262 omistajan verran. Mika Korkia-aho arvelee, että kyseessä on pankin historian suurin lisäys vuoden aikana asiakasomistajien määrässä.
”Vuosi oli kaiken kaikkiaan hyvä. Sekä luotto-, että talletuskanta nousivat ja volyymi nousi 20 miljoonaa euroa. Tulos parani huolimatta siitä, että viranomaisilta ja pankkiryhmältä tulee yhä enemmän sääntelyä, ja muut kulut kasvavat. Olemme kuitenkin pystyneet tehostamaan omaa toimintaamme niin, että tulos on parantunut ja nettoasiakasmäärät ovat lisääntyneet”, iloitsee Mika Korkia-aho.
EKP:ltä tulevan sääntelyn kiristyminen on huomattu myös Oulaisten OP.n työarjessa. Mika Korkia-aho kertoo kuulleensa jostain, että vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen sääntelyn määrä pankeissa olisi jopa 20 kertaistunut.
”Viime aikoina on kiinnitetty entistä enemmän huomiota vakuusarvojen oikeellisuuteen. Jos sinulla on esimerkiksi vanha vakuuskohde ja haluat ottaa sitä vastaan uutta lainaa, pitää meidän entistä tarkemmin ja riippumattomasti dokumentoida, kuinka arvokas kohde on tällä hetkellä”.

Tekniikan kehittyminen on merkinnyt sitä, että pankki pystyy täyttämään yhä paremmin niidenkin asiakkaiden palvelutarpeet, jotka eivät asu Oulaisten tai Merijärven alueella. Korkia-aho ottaa esimerkiksi sähköisen allekirjoituksen, jonka avulla kaikki laina- ja sijoitusasiakirjat voi hyväksyä kätevästi käymättä kertaakaan fyysisesti itse konttorissa.
”Vaikka itse olen päivittäin töissä täällä, en muista, milloin olisin allakirjoittanut oman sopparini kynällä. Yleensä kuittaan ne verkkopankkitunnuksilla rauhassa kotona mobiilin kautta”, Korkia-aho kertoo.
Merijärven suunnalta on kantautunut toiveita siitä, että pankkipalveluita voisi olla ihmisten käytettävissä nykyistä enemmän. Tällä hetkellä Merijärven konttorissa saa asiakaspalvelua maanantaisin kello 13 saakka. Mika Korkia-ahokin on kuullut samanlaisia toiveita, mutta ei usko, että asiaan olisi tulossa muutoksia.
”Konttorikäyntien määrä vähenee joka pankissa. Seuraamme aika tarkkaan, miten asiakkaat käyttäytyvät eri palveluissa. Merijärvelläkin asiakasmäärät ovat niin vähäiset, että fyysisen konttorin auki pitäminen pidempään ei ole perusteltua”.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot