Oulaistelainen Joona Vuoti (puna-valko) valittiin edustamaan Suomea Riikassa käytävään V. Freidenfelds -turnaukseen. Kyse on hänen ensimmäinen virallinen maajoukkue-edustus juniorieden kilpailuissa. Tämä kuva on Helsinki Open -turnauksesta vuodelta 2018. Kuva: Saana Vuoti

Oulaistelainen Joona Vuoti on valittu edustamaan Suomea Riikassa käytävään V. Freidenfelds -turnaukseen.

Joona Vuoti painii vapaapainia 74 kiloisten junioreiden sarjassa 13.-15. maaliskuuta käytävissä kilpailuissa. Kyseessä on ensimmäinen virallinen maajoukkue-edustus junioreiden kilpailussa. Vuoti lähtee turnaukseen hakemaan palkintopallisijaa, sekä hyviä asemia kesän EM-kisavalintoihin. Riikan turnaus on näyttökilpailu, jonka menestys vaikuttaa mahdollisuuteen tulla valituksi EM-kilpailuihin.

Koulumaailmassa Vieskan Voiman kasvatti on valmistautumassa ensimmäisten aineiden kirjoittamiseen Kuortaneen urheilulukiossa. Neljässä vuodessa valmistumaan tähtäävän Vuotin tulevaisuuden harjoittelu Kuortaneella on tällä hetkellä hieman kysymysmerkki, sillä Petra Ollin lopettamisen johdosta huippuvalmentaja Ahto Raskan jääminen Etelä-Pohjanmaalle on vielä epäselvää. Tällä hetkellä valmentaja kuitenkin pysyy Painiliiton palveluksessa ja panostaa täysillä vapaapainijoihin ainakin seuraaviin olympialaisiin asti. Tulevaisuuden sopimuskuviot selkiytynevät kevään kuluessa.


Terveysongelmien ja loukkaantumisen takia lähes koko edellisen kauden eli 2018-2019 kauden sivussa ollut Vuoti pääsi vasta viime syksynä palaamaan kunnolla harjoittelemaan. Myös tätä kautta ovat varjostaneet hienoiset terveysmurheet, mutta kaiken kaikkiaan mies alkaa olla kunnossa näin kevään korvalla. Kuortaneella ei ole tällä hetkellä saman painoista ja tasoista vapaapainijaa, joten keväästä Vuoti alkaa käydä Helsingissä harjoittelemassa viikon joka kuussa.


Tällä kaudella Vuotin kalenteriin on mahtunut opiskelun lisäksi UWW-kilpailut Itävallassa. Helmikuisen turnauksen aikaan painijan kunto ei ollut vielä täysin palautunut, mutta tekniikka oli jo kohdillaan. Lähtökohtiin nähden kaikki meni hyvin. Tänä keväänä tähtäimessä on vielä Tallinna Open –turnaus ja sen yhteydessä oleva neljän päivän leiri, aikuisten SM-kilpailut, sekä Küllo Kõiv -turnaus ja leiri Virossa. Lisäksi suunnitelmissa on useampia pienempiä leirityksiä ennen kesäkaudelle vetäytymistä.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot