Päätöksenteossa näen tunteita nostattavaksi salailun, valehtelun ja jopa tarkoituksen mukaisen asioista jättämättä kertomisen suurimmaksi ongelmaksi. Me valtuutetutkaan emme näe eri lautakuntien päätöksiä, sen kummemmin kuin tavallinen kuntalainenkaan. Onko se sitten avoimuutta? Myös osa päätöksistä salataan GDPRS -sana hirvityksen taakse. Sen ymmärrän, että asetus on tehty suojelemaan henkilötietoja, mutta asetusta sovelletaan välillä väärin. Sisäilmaongelmista puhutaan ajoittain, mutta tutkimustulokset ovat piilotettu, vaikka rakennukset ovat terveitä? Päätöksentekoon kaipaan avoimuutta. Myös kuntalaisten osallistuminen on täysin kiinni siitä, miten tietoa jaetaan. Tulen edelleenkin kommentoimaan somessa, vaikka tätäkin on yritetty vaientaa... Välillä tuntuu, että kuka oikeasti kunnissa päättää? Onko se perehtymätön valtuutettu, joka joutuu virkamiehen sätkynukeksi? Tästähän YLE uutisoi 7.4.2017.


Myöskään nämä kilpailutukset eivät ole aina menneet putkeen ja osasta onkin jäänyt melko kakan maku suuhun... ja osa kilpailutuksista on keskeytetty. Näissä kilpailutuksissa kannattaisi ottaa isompi joukko mukaan kilpailutussääntöjä luodessa. Ei pelkkä hankintahinta voi olla ratkaiseva tekijä, varsinkaan jos käyttö-/huoltokustannukset tekevät siinä paljon. Moni oulaistelainen yritys on jäänyt nuolemaan näppejään, kun kilpailu on kovaa. Osa valuu pakostakin ulkomaille, kun lait vaativat kilpailutusta, emmekä voi valita kalliimpaa ilman älyttömän hyviä perusteita.


Toivotaan, että loppuvuosi on kaikille helpompi. Ainakin nyt näyttää, että yhteiskunta alkaa avautumaan pikkuhiljaa. Myllerrystä on aiheuttanut myös nämä YT -aallot, jotka kunnan tasolta ovat pakolliset, koska muuten me olisimme kriisikunta aika pikaisella aikataululla. Ehkä tämä aika opettaa meitä siinä suhteessa, että arvostamme elämää uudella tavalla, emmekä pitäisi kaikkea itsestäänselvyytenä. Jokainen tekee virheitä, mutta sitten pitää vain nostaa käsi ylös virheen merkiksi ja pyrkiä korjaamaan ne. Ja jos jotakin askarruttaa asiat/päätöksenteko, voi minulle/meille valtuutetuille tulla aina juttelemaan. Sitä varten me olemme! Omalla kohdallani olen tehnyt lukuisia virheitä ja tulen varmaan tekemään uusia, mutta pyrin tunnustamaan ne ja aion ottaa opikseni. VIRHEISTÄ OPPII, toivottavasti.

 

Mika Antikka

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot