Kesäkuun aikana galleriasta löytyy ilveskorpelaisen Jorma Vikin näyttely ”Puusta ja maalista”.

 

KoronaGallerian ovet ovat avoinna ja uusi näyttely esillä. Kesäkuun aikana galleriasta löytyy ilveskorpelaisen Jorma Vikin näyttely ”Puusta ja maalista”. Näyttely koostuu erilaisista hiili- ja lyijykynätöistä sekä akvarelli-, akryyli- ja öljyvärimaalauksista. Mukana on myös moottorisahaveisto-tekniikalla tehtyjä puuveistoksia.
57-vuotias Vikki on tehnyt taidetta noin kymmenen vuoden ajan. Hän kertoo olevansa itseoppinut harrastetaiteilija.
”Olen ollut kiinnostunut taiteesta jo pitemmänkin aikaa, mutta vajaan kymmenen vuotta olen tehnyt sitä itsekin. Tuntiakaan en kuitenkaan ole millään kursseilla käynyt. Olen katsellut Youtubesta mallia, ja sitä kautta kärsivällisesti kokeilemalla oppinut.”

Vikki kokeilee innokkaasti teoksissaan erilaisia tekniikoita.
”Olen utelias kokeilemaan kaikenlaista. Suosikkitekniikkani vaihtelee, eikä se ole minusta ollenkaan huono asia.”
Maaseudulla asuva Vikki ei pidä turhaa kiirettä taideteostensa kanssa.
”Välillä voi olla kuukausien taukoakin, jonka jälkeen taas innostun tekemään ja saatan tehdä pari kolme työtä peräkkäin. Kun oikein innostuu työstä, ei sitä malta jättää kesken. Hiili- ja lyijykynätyöt tekee joutuisammin, kun taas värillisissä menee kauemmin. Saatan tehdä yhtä teosta kymmeniäkin tunteja.”
”Puusta ja maalista” on Vikin debyyttinäyttely. Taiteen tekeminen lähti tarpeesta aloittaa jotain uutta.
”Tuli sellainen uudistumisen tarve. Ehkä se on sama asia, kun jotkut haluavat viisikymppisenä lähteä juoksemaan maratoneja”, Vikki naurahtaa.
Vikille käsillä tekeminen on aina ollut tärkeää, ja hänen teoksissaan käyttämänsä moottorisahakin on jo hyvin tutuksi tullut työväline nuoruusvuosien ammatin kautta. Sopivaksi osoittautunut taideharrastus sai tulla jäädäkseen.
”Tämä harrastus on vuosi vuodelta vienyt yhä enemmän vapaa-aikaa, enkä ole siitä yhtään harmissani.”

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot