Suomi ajaa etuajassa turveteollisuutta alas. Päätöksellä on huomattavia vaikutuksia alan työpaikkoihin etenkin Pohjois-Pohjanmaalla, jossa turvetuotantoa on paljon. Tässä työn touhussa on merijärvisen Megaturve Oy:n kone. Kuva: Megaturve Oy

 

Megaturve Oy:n toimitusjohtajaa Hannu Isokääntää ei naurata. Hallitus on ajamassa suomalaista turvetuotantoa alas nopeammalla aikataululla kuin aiemmin oli luvattu.
”Täytyy sanoa, että ihmeissään tässä ollaan. Päättäjiltä on kadonnut kokonaan taloustieto ja maalaisjärki. Jos kotimaisesti energiasta luovutaan ja ostetaan tilalle haketta ulkomailta, niin eihän siinä ole mitään järkeä. Turpeen haittaveroa nostamalla kuvitellaan saatavan valtiolle lisää verotuloja. Mutta siinähän käy päinvastoin. Kun turveyritykset lopettavat toimintansa, ei tältä toimialalta ole enää tulossa verotuloja”,
Hannu Isokäännän mielestä koko turvealaa koskeva ”noitavaino” perustuu enemmän politiikkaan kuin tieteelliseen näyttöön. Hänen mukaansa päättäjät on vallannut ”ilmastohysteria”.
”Kansainvälinen ilmastopaneeli antoi 2000-luvun alussa EU:lle suosituksen luokitella turve hitaasti uusiutuvaksi energialähteeksi. EU antoi asian lopulta kunkin jäsenmaan itse päätettäväksi. Suomi ratkaisi asian arvalla, että turve on fossiilinen energianlähde, kun taas Ruotsi sanoi, että se on uusiutuva. Oikeasti, ajatellaan turpeesta mitä vain, on se ilman muuta parempi vaihtoehto kuin kivihiili. Turvetta nostetaan se 20 vuotta ja alue otetaan tämän jälkeen peltokäyttöön, mikä sitoo hiilidioksidia. Kivihiililouhos taas ei sido hiilidioksidia ollenkaan”, Isokääntä tietää.

Megaturve Oy:n turvesuot ovat työllistäneet joka kesä yli 30 henkilöä. Häntä harmittaa tässä kaikessa sopassa eniten se, että turvetuotannon loppuessa häviävät pienestä Merijärven kunnasta loputkin nuorten kesätyöpaikat.
”Tämä on usein koululaisille elämän ensimmäinen työpaikka. Nuoriso tarvitsee töitä, etteivät he syrjäydy yhteiskunnasta. Moni nuori on kertonut minulle jälkeenpäin, että oli hyvä, kun pääsin teille oikeisiin töihin”.
Hannu Isokääntä muistuttaa, että turvetuotannon alasajo vaikuttaa välillisesti suomalaisiin turvekoneen valmistajiin, traktoritehtaisiin sekä varaosakauppaan.
”Kun Kaipolan tehdas loppui, lähti pääministeri heti selvittämään tilannetta paikan päälle. Täältä on nyt syntymässä 20 kertainen määrä työttömiä, eikä kukaan välitä yhtään”.
Isokääntä toivoo, että turvesuopohjien viljely saisi edes jatkua tulevaisuudessa.
”Jos 100 hehtaarin suolla on ollut tähän asti 10 työpaikkaa, niin toivottavasti niistä jäisi edes yksi”.
Megaturve Oy on kuskannut kasvuturvetta Hollantiin 21 vuoden ajan, josta yhtiölle on tullut merkittäviä vientituloja. Kuiviketurvetta yritys on puolestaan tuottanut sadoille maatiloille ympäri maakuntaa.
”Nämä päätökset tarkoittavat sitä, että kohta Suomessa loppuvat kasvihuoneet kokonaan ja tuotanto siirtyy Venäjälle. Myös siipikarjatalous tarvitsee kuiviketta”.
Hannu Isokääntä kuuluu ainoana turvetuottajana työ-ja elinkeinoministeriön kokoamaan turvetyöryhmään, joka selvittää hallituksen aiemman, vuonna 2030 voimaan tulevan turvetuotannon puolittamispäätöksen aiheuttamia vaikutuksia. Selvitys valmistuu ensi kevään aikana.
”Selvitystä ei ole kuitenkaan maltettu odottaa, vaan on tehty suin päin veroratkaisut kauhealla kiireellä. Kyse on laajapohjaisesta ja puolueettomasta, täysin tieteeseen perustuvasta tutkimuksesta”, Isokääntä harmittelee.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot