Susikannat ovat kasvaneet Oulaisissa ja lähialueilla merkittävästi. Kuvan susi ei liity tapaukseen.

 

Oulaisten kaupunki esittää susien kannanhoidollisen metsästämisen mahdollistamista nykyistä helpommin.

Oulainen edellyttää myös, että valtion tulee osallistua koululaisten susikuljetuksista aiheutuviin lisäkustannuksiin, mikäli Oulaisissa joudutaan tällaisia kuljetuksia järjestämään.

Susien määrä Oulaisissa ja lähialueilla on huomattavasti lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Ravintotilanteen heikentyessä susien häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt ja havainnot siirtyneet lähelle asutusta. Sudet ovat jo tappaneet alueella useita metsästyskoiria, julkisuudessa on ollut esillä muun muassa tapaukset Haapavedeltä ja Merjärveltä. Erityisesti asutuksen lähellä liikkuvat susilaumat ja yksittäiset sudet aiheuttavat pelkoa kuntalaisissa.

Oulaisten kaupunki vaatii valtion ratkaisuja, että alueen susitilanteeseen voidaan puuttua ja kuntalaisten turvallisuus taataan jatkossakin sekä valtion osallistumista niin sanottujen ylimääräisten susikuljetusten kustannuksiin.

Kaupunginhallitus keskustelee tänään esityksestä, jonka mukaan se yhtyy muun muassa Nivalan kaupunginhallituksen ja Sievin kunnanhallituksen päätöksiin, joissa on päätetty kirjelmöidä maa- ja metsätalousministeriölle ja edellytetty ministeriöltä toimia susien kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi nykyistä helpommin.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot