Pohjois-Korea uhittelee naapureilleen ja siinä ohessa supervallalle, Yhdysvalloille. Erityisesti YK:n viimeaikaiset päätökset koventaa Pohjois-Koreaan kohdistuvia talouspakotteita ovat saaneet Pohjois-Korean uhoamaan entistäkin aggressiivisemmin.

Pohjois-Korean nykyinen diktaattori, Kim Jong-un, on maailmaa nähnyt, nuorehko mies. Hän on opiskellut Sveitsissä, nähnyt ja kokenut länsimaisen elintason ja kansalaisvapaudet. Hän tietää tasan tarkkaan, että tavallisen kansan olot Pohjois-Koreassa olot ovat kurjat.

Kim Jong-unilla ei ollut vapaata ammatinvalinnan mahdollisuutta. Veljeksistä nuorimpana hän ajautui istumaan isänsä ja isoisänsä valmiiksi kattamaan pöytään, johtamaan köyhää ja takapajuista valtiota. Hän on ihan tavallisella älyllä varustettu mies ja tietää varsin hyvin, että kommunistidiktatuurin purkaminen olisi hänen kansalleen parasta.

Kim Jong-un ei voi kuitenkaan luopua vallastaan, vaan hänen on pakko jatkaa isiensä tiellä. Vallasta luopuminen johtaisi siihen, että hän ja hänen lähipiirinsä joutuisi sekä omien kansalaisten että kansainvälisen yhteisön tuomittavaksi rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Niinpä Jong-unin on pakko jatkaa kansakuntansa pitämistä kurileirissä.

Minun käy Jong-unia sääliksi. Hänellä ei ole muuta eloonjäämismahdollisuutta kuin jatkaa kovaotteisena diktaattorina vastoin omaa järkeään ja tahtoaan. Me suomalaiset voimme naureskella Pohjois-Korealle ja sen aivopestylle kansalle. Meiltä saattaa jäädä huomaamatta, että Suomessakin pyöritetään vastaavanlaista projektia, kun kunniallista perääntymistietä ei ole.

Suomessa suunnitellaan lisäydinvoiman rakentamista, vaikka kaikki energiatekniikan kehitystrendit ovat ydinvoimaa vastaan. Kasvava tietoisuus ydinvoiman riskeistä ja korkea-aktiivisimpien ydinjätteiden varastoinnin ratkaisemattomista ongelmista sekä tiukentuvat turvallisuusmääräykset nostavat jatkuvasti ydinvoimalla tuotetun sähkön kustannuksia. Samanaikaisesti esim. tuulisähkön luotettavuus paranee ja hinta laskee.

Tuhoisinta ydinvoiman kannalta on aurinkosähkö, jonka hinta on laskenut puoleen viimeisten neljän vuoden aikana. Ostosähkön korvaajana aurinkosähköjärjestelmien takaisinmaksuaika on Suomessakin alittanut kahdenkymmenen vuoden rajan. Seuraavien neljän vuoden aikana tuo takaisinmaksuaika alittaa kymmen vuotta. Vaikka Suomessa valtiovalta tekee kaikkensa aurinkosähkön torjumisessa, mikään mahti ei pysty estämään kuluttajia tuottamasta aurinkosähköä omaan käyttöönsä.

Ydinvoiman lisärakentamisen taloudelliset edellytykset huononevat päivä päivältä. Kyse on pohjoiskorealaistyyppisestä projektista, johon kovin moni, korkea yhteiskunnallinen taho on kytkenyt arvovaltansa ja joutuu jatkamaa projektia, vaikka siinä ei enää ole jäljellä järjen hiventäkään.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot