Senay Sagir avasi viime viikolla kauneushoitolan Oulaisiin.

Ari Vilminko

OULAINEN

Senay Sagir avasi viime viikolla Oulaisiin monipuolisen kauneushoitolan. Senay sanoo, että monipuolisen nimenomaan siinä mielessä, että saman katon alta saa kauneuden hoidon kaikkia palveluita.

Kauneushoitola Senay tarjoaa asiakkailleen muun muassa kasvohoitoa, kynsien geelausta ja rakennekynsiä, ripsien pidennystä, ranskalaista manikyyria, kasvojen ultraäänihoitoa neljällä eri vaiheella, johon kuuluvat syväpuhdistus, kuorinta, imeytys sekä mikrohieronta. Hänellä on liikkeessä myös meikkipalvelua, tuotemyyntiä kuin myös karvojen poistoa. Myynnissä on myös Energetix Wellness magneettikoruja. Hieronta on myös yksi osa kauneushoitola Senayta.

"Olen sanonut, että annan esimerkiksi hääpareille täydellisen kauneushoitopaketin häihin. Kun parturi- kampaamo Tuulikki on seinänaapuri, niin hän laittaa hiukset kuntoon samalla kertaa. Kauneushoitopaketin juhliin kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin", Senay huomauttaa.

Turkissa syntynyt, mutta kymmenen vuotta sitten miehen perässä Oulaisiin muuttanut Senay sanoo, että liikkeen tuotemyynnistä löytyy myös turkkilaista perinteistä saippuaa, jota on turvallista käyttää.

Koulutusta Turkissa ja Suomessa

Jo pikkutyttönä Turkissa asuessaan Senayn haaveena oli työskennellä kauneudenhoitoalalle. Hän muistaa, että teki jo 13- vuotiaana morsiamille juhlameikkejä.

"Opiskelin Oulussa kosmetologisessa koulussa hieman vajaa kaksi vuotta tälle alalle. Viisi ensimäistä kuukautta oli teoriaa ja loppuosa koulusta harjoiteltiin työpaikoissa, johon kuului myös asiakaspalvelua. Nyt olen viittä vaille valmis kosmetologi. Näyttötutkinnosta olen puolet suorittanut", Senay Sagir kertoo.

Hän sanoo, että opiskelu ei ollut rankkaa, vaikka suomenkielen kanssa oli aluksi pientä ongelmaa, mutta kulkeminen päivittäin Ouluun oli välillä rankkaa.

"Juna on tullut tutuksi kuin myös maisemat Oulaisten ja Oulun välillä".

Liiketila Kauneushoitola Senaylle löytyi Oulaistenkadulta. Viime viikolla vietettiin avajaisia, mutta ennen sitä liiketilassa tehtiin pientä remonttia. Seinäpinnat maalattiin, lattiat uusittiin kuin myös kalusteet paikallisen yrittäjän kautta.

"Asiakashoitopöytä on myös aivan uusi. Se on ergonomisesti suunniteltu", Senay esittelee.

"Liikkeen sekä myynnissä olevat kotihoitotuotteet ovat kaikki Phytocean tuotteita. Mirabell- meikit ovat muun muassa mineraalipohjaisia".

Lopuksi Senay haluaa kiittää kaikki avustajia sekä henkilöitä onnitteluista ja kukista, jotka vierailivat liikkeessä avajaispäivänä.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot