Viime viikolla 80 vuotta täyttänyt Leevi Karsikas sanoo, Lappi ja sen maisemat ovat aina kiehtoneet.

Ari Vilminko

OULAINEN

Viime viikolla 80 vuotta täyttänyt Leevi Karsikas sanoo, että kun kerran on erämies, niin sitä on myös aina.

Kun kuuntelee Karsikkan jutustelua, niin puheista käy ilmi, että kaipuu on edelleen metsälle vaikka fyysisesti mies ei tällä hetkellä parhaimmassa kunnossa olekaan. Selkäsairaus sekä leikkaus puolisen vuotta sitten ovat vaatineet osansa, eikä erämiehellä ole nyt metsälle asiaa. Toki haaveissa on, että syksyllä pääsisi vielä erämiehen viettiä tyydyttämään.

Leevi Karsikas sanoo, että erämiestä ovat aina Lappi ja sen maisemat kiehtoneet.

”Minusta on äärettömän hieno asia, että elukat ovat palanneet takaisiin luontoon kuten sudet ja karhut. Minun lapsuudessani näistä elukoista oli vain puhetta, mutta nyt niitä on mahdollista nähdä luonnossa omin silmin. Monet kerrat olen ollut karhujahdissa Lapissa, mutta itse isoa petoa ei ole osunut minun kohdalle. Karhun jälkiä olen nähnyt”, Karsikas kertoo.

Väitöskirjan pariin 65 vuotiaana

Kun synttärisankarin tohtorinväitöskirja, joka valmistui vuonna 2007, lasketaan mukaan, niin hän on kirjoittanut 26 kirjaa.

”Onhan siinä kirjoja yhdelle miehelle. Yhden kirjan voisi vielä kirjoittaa kun löytyisi oikein makia aihe”.

Väitöskirjasta hän sanoi, että se oli pitkäaikainen prosessi, joka alkoi kun hän oli 65 vuotias.

”Se oli houreisen miehen tuotos kun tuolla iällä alkoi tehdä väitöskirjaa. Oli se vaikea saada kasaan. En tiedä, mikä päähänpisto se oikein oli”, Karsikas naurahti.

Väitöskirjassaan hän tarkasteli ihmisten puheita metsästyksestä. Tohtori Karsikas sanoo, että silloin kuuli puheita, ettei ihmisellä ole oikeutta ottaa luonnosta ruokaa.

”Minusta asia oli ekoprimarismi eli ekoensisijaisuus. Ihmisellä on ruoka metsässä valmiina ja sitä kannattaa hyödyntää. Viljely tulee toisena asiana”, Leevi Karsikas toteaa.

Väitöskirja hyväksyttiin kun hän oli 75 vuotias.

Oulaisten kauppalan- ja kaupungin kamreerina hän toimi vuosien 1975-1984 välisen ajan. 51- vuotiaana hän jätti virkamiehen tehtävät taakseen.

”Ei ole kaipuuta kamreerin hommiin. En ole erityisemmin seurannut Oulaisten tilannetta, mutta sääliksi käy valtakunnan tasolla noiden nuorten ministereiden sekoilua”, Leevi Karsikas pamauttaa.

Oulaisten kunniapormestari

Leevi Karsikkaalla on Oulaisiin yksi kunnianimi, jota muilla ei ole. Hänet valittiin vuonna 1977 yleisön taholta Oulaisten kunniapormestariksi.

”Olin silloin julkisuuden henkilö. Nuorkauppakamari häsäsi silloin asian kanssa ja järjesti yleisen äänestyksen. Meinasivat silloin, että siitä tulee vuosittain tapahtuma Oulaisiin. Ei vaan tullut, joten taidan olla Oulaisten ainoa kunniapormestari”.

Karsikas kirjoitti ylioppilaaksi 61 vuotiaana, vuonna 1994 ja yhteiskuntatieteiden maisterin paperit hän sai kaksi vuotta myöhemmin.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot